torstai 24. marraskuuta 2011

eno.

Olen valtavan onnellinen iloinen ja tyytyväinen!
Siskoni sai tänään kolmannen tytön klo 17.58, 52cm ja 4050g.
~
~

Perussa syödään marsuja/marussa syödään persuja.

Lauantain päiväpeittopäivityksen jälkeen Antti tuli käymään ja kahvittelun jälkeen siirryttiin Elisaa yllätysmoikkaamaan. Oli hauskaa hengata porukassa pitkästä aikaa, kattoo leffaa ja evästää nachovuokaa sekä karkkeja. Tosi hauska ilta.
Sunnuntaina kävin äitin ja Ainon kanssa Anttilassa lanka, virkkuukoukku ja DVD ostoksilla ennenkuin menin käymään Ristiinassa. Oli pakko sortua kun Anttilassa oli kaikki leffat -30%, ostin puhelintytönpäiväkirjan kolme tuotantokautta.
Porukoilla pääsin ompelemaan äitin kanssa lahjoja sekä kaivelemaan äitin lankakoreja, joista itselleni luvalla ammensin muutamia lankakeriä ja jämälankoja.
Lisäksi kokeilin langan värjäämistä mehulla, jonka sain Sannalta aiemmin.
Lanka oli alunperin siis valkoinen ja nyt se on jauhelihan värinen tai oiskohan tuo sävy joku koralli. Lankojen lisäksi mukaan lähti hoitoaineita ja hiusvärejä sekä vanha valmistumattoman paidan selkäkappale josta askartelin itelleni tuubihuivin.
Lauantaina myöskin viimein otin ja opettelin tekemään nurjan silmukan että pystyin aloittamaan huppukaulahuivin neulomisen, ja siihen sitä lankaakin hain jo.
Tuon verran sitä on nyt tehty, kuva on pari iltaa vanha joten on siinä pari kerrosta enempi. Valmiina se tulee olemaan suunnilleen tällänen:
Maanantaina viimeinen sain loput Nelostien jäämistökamat kotiin ja hävisin huutonetissä Antti Tuiskun Tunturibiisi-promon. Harmitti aikalailla mutta noh, jos seuraavan sitten sais.
Miun olkkarin uusi lamppu (jos se toimii), salama sen verran vääristää että väri näyttää oranssilta vaikka se on oikeesti punainen.

Koko tää alku viikko on koulussa menny Lemmenlakon lumoissa ja  aika kivasti se on medioissakin ollu kuten oon tännekin linkkejä laittanu. Nyt on pakko mennä ompelukoneen ääreen tekee viimesiä korjauksia omiin pöksyihin ja sitten nukkumaan että jaksaa huomisessa ennakkoesityksessä.

lauantai 19. marraskuuta 2011

perjantai 18. marraskuuta 2011

mauton mut sopii mulle.

Tänään päätin laittaa sitten ensimmäisen mihin pukeuduin aamulla päivitykseni. Piti laittaa se jo edellisen loppuun mutta unohdin kun Sari tuli kahvittelemaan. Nyt tässä oli peikkiksen tämän päivän look:
Sitten kun vielä oppis olemaan kuvissa ja naamakin on koulun jäleltä meikattuna vielä mutta...

takki H&M
huivina toimiva poncho H&M
paita Jack&Jones
laukku H&M
housut H&M
kengät Dinsko

Saatan tehdä tällaisen listan toistekin, täähän on ihan kivaa.

kolmen kopeekan kummajainen.

Nyt on Nelostie purettu henkisesti ja fyysesti...suullisesti ja tavarallisesti. Tavaroista voinkin mainita sen verran että muutamia uusia juttuja muutti kotiini purkujen myötä. Kaikista ei oo kuvaa laittaa koska osa on vielä Artiumilla odottamassa että joku autollinen kävis pelastaa ne sieltä.
Ihan ensimmäisenä toki lunastin itelleni peitot joita olin odottanukkin, siis kaksi mahtavaa retropeittoa. Tosin pitää pestä ne että voi ottaa käyttöön.
Näiden kahden lisäksi sain vielä yhden pelastettua roskakorikohtalolta.
Sitten vielä sain meirän parakin verhon ja päällisen aurinkotuolista. Jälkimmäinen on vielä vain pala kangasta mutta kehitän siitä jotain. Kankaiden kaveriksi on vielä lamppu tulollaan, tiedä tuota toimiiko (toivotaan) mutta se ois tosi makee olkkarissa.

Puvustuksesta keräsin omani pois ja niiden lisäksi sain haltuuni toppaliivin (josta kuvaa myöhemmin) sekä pitkän nahkatakin. Nahkatakista käytiin hieman keskustelua mutta sitten miä sen sain.
Ja tietenkin se menee niin että kun yksi loppuu niin toinen alkaa, Lemmenlakko siis. Onhan sitä tehty ja harkattu tässä samalla mutta nyt vähän ennen ensi-iltaa alkaa se tosi intensiivinen paneutuminen rooliin/rooleihin, oon saanu melkein koko viikon kipsutella korkkareilla vahvassa meikissä ympäri artiumia mutta hauskaahan tuollainen "haastava" rooli on. 

Maanantaina kävin Sinin kanssa pyörähtämässä primassa, jonka alekorista löytyi pari kankaista lautasliinaa sekä kanervan värinen kerä 7 veljestä-lankaa.
Tiistai iltana käytiin katsomassa Arsenikkia ja vanhoja pitsejä-esityksen avoimia harkkoja, hyvältä vaikuttaa. On varmaan mentävä kattomaan myös se lopullinen valmis versio. Ennen tuota kuitenkin miksasin opettaja-Jannen kanssa biisit lemmenlakkoon ja käytiin kahvilla Lauran kanssa. Oli tosi mukavaa nähdä pitkästä aikaa.

Keskiviikkona meillä oli Nelostien purkujuttuja.

Torstaina oli se päivä jota oli oottanut jo monta kuukautta. Oikeastaan torstai oli monella tapaa kiva päivä, H&M:n paketti jonka sisällön aiemmin tänne jo kuvina laitoin saapui ja sitten illalla vielä se: Antti Tuiskun joulukonsertti Kaunis Kaaos/Minun Jouluni.  

Paketista päätin pitää kaiken muun paitsi sen toppaliivin, se näytti miun päällä ihan säkille joten sen palautin. Sen sijaan tilasin itelleni trikootakin, se on hauska sellanen rento päättelemätön malli.

Illan kosertissa oli aivan mahtava meininki, tietenkin niitä ärsyttäviä kirkuvia teinejä riitti mutta muuten oli oikein mielttömän upeaa. Harmitti aluksi että meidän paikat oli aika takana mutta sieltä kuitenkin näki tosi hyvin ja kuulikin kaiken vallan mainiosti.
Oli hauskaa että keikka oli oikeesti jaettu kahteen osaan joiden välissä oli väliaika.
Kaunis kaaos osiossa oli tutut biisit: sekaisin, vaarallinen, entinen, yhdessä nyt, läpi jään, viilto, juuret ja rukous.
Minun jouluni osio: varpunen jouluaamuna, lämmin lumi peittää maan, laske valot vaakaan, avaruus, minun tähteni, valoista kirkkain, hyökyaalto 
sekä encorena joulun tähti ja tämä on jouluyö.

Oli mahtavuutta kuulla noita uusia biisejä livenä. Sarin kanssa vielä päätettiin että Antin olis pakko julkasta remix levy, koska mm. juuret, viilto ja entinen on aivan törkeen hyviä uusissa muodoissaan, lisäksi keikan loputtua salissa raikui Yksinäinen biisistä tehty dance mix.

Fanituotepöydässäkin tuli tottakai pyörähdettyä ja mukaan lähti Tuisku t-paita. Taitaa olla viides sellainen.
Tänään koulun jälkeen näin Marjaanaa ja Venlaa joiden kanssa mentiin käymään reaaliaikakirpputorilla. Yllättäen sieltä tarttui mukaan kaikenlaista.
Löysin huppukaulahuivin, jonka tähän kuvaan pistin barbamaman päähän että saatte selkeämmän kuvan.
Lisäksi löysin Venlalle ja Ainolle joululahjat sekä yhden DVD:n.
Leffa on nimeltään The Return. Tyynyliinat löytyi Fidalta jonka -50% perjantai-alesta käytiin nauttimassa. Noiden lisäksi matkaan tarttui.
Neuletakki jota sovittelin jo ajat sitten mutta nyt ostin sen kun puoleen hintaan sain.
 Musta poncho jota en voinu jättää sinne.

Tänään mietin mitä ite haluaisin joululahjaksi ja jos joku miun läheinen miettii mitä haluaisin joululahjaksi niin tiedän vastaavani että henkareita! Sellasia puisia paksuja henkareita, oon niin kyllästyny noihin ritsoihin. Olisin oikein onnellinen vaikka jokainen tuttu ja sukulainen antais yhden paksun puisen hengarin, paljoa en siis vaadi.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

kaunotar, hirviö ja jotain siltä väliltä.

Perjantaina pääs oikein kunnolla roolileikkimään. Aamu alkoi sillä että kävelin ilmanpäämäärää luokan ja pukuhuoneen väliä miettien millä siveltimellä laitetaan mitäkin meikkiä ja missä järjestyksessä kuuluu mikin laittaa. Yhessä vaiheessa käytiin S-K:n kanssa hieno keskustelu.
Jussi: Mitä nyt teen?
S-K: Laita luomiväriä...
Jussi: Niin...(hieman sarkastisesti)
S-K: Ok, tuun koht avuks.
Jussi: Kiitos. Ei miehelle voi sanoa että laita luomiväriä. Pitää vähän neuvoa...
Sain vähän kuitenkin opettajalta kehuja että hyvin osasin meikata vaikka sitä en usein teekkään. Tässä kuva aikaansaannoksestani ja siitä miltä näytin kun kävin Akselissa jakamassa flyereita.

Illalla meillä sitten oli Nelostien toiseksi viimeinen esitys ja muutuin siis Lampitosta Jussin kautta Tuokoksi. Aivan toisenlainen maailma, yhtäläisyyksiä voi löytää vain kiharasta tukasta.
Lauantain sain olla oma itseni, tosin Artiumilla meni tääkin päivä kun meillä oli Vekkulin junnujen harkat. Niiden jälkeen näin Jeminaa ja käytiin yhdessä kattomassa Mikkelin uutta hienoa ostoskeskusta Stellaa. Kävin Stellassa jo perjantaina toteamassa että se "upea, laaja, mahtava, suuri valikoimainen" H&M osoittautui miesten osaston kohdalla sellaiseksi että samat vaatteet oli siirretty hieman laajempaan tilaan eli laajennusta oli tapahtunut, tosin ei valikoimassa.

Tänään (klo 1.30 su 13.11.11 isänpäivä) on vielä yksi esitys vedettävänä, sitten nelostie saa luvan olla valmis.