tiistai 26. tammikuuta 2016

mene bussilla.

Oon miettiny että jotain oon unohtanu tehä ja se on ollukkin se että oon unohtanu laittaa tänne kuvan Elsan tuliaisista.
Elsa oli siis Romaniassa ja sieltä sain tuliaisiksi Noidat-kirjan jatko-osan, kasvata itse viiniköynnöksen, rukousnauhan ja pyhää vettä.

maanantai 18. tammikuuta 2016

kassikaupoilla Berliinissä.

Tottakai kun Berliiniä kiertää ja kaupoissa kulkee niin tulee ostettua vaikka ja mitä. Nyt aionkin esitellä mitä kaikkee ostin.
Ihan ensimmäisenä iltana ostin takin miulle ihan tuntemattomasta kaupasta pull & bear, joskin täytyy sanoa että ihan varmasti tuun tulevaisuudessa ostamaan ko kaupasta muutakin.
Samaisena ilta ostin myös kempparikaupasta posliinisen tähden. Oven nupikat ostin eurokaupasta myöhemmin.
Eurokaupasta löytyi myös juuttinarua ja glitteriteippiä. Halpakaupasta löysin saumurilankaa.
Halpakausta löytyi myös Joosef ja Jeesuslapsi patsas, kasvata oma auringonkukkasi-paketin ostin eurokaupasta ja kempparikaupasta lähti mukaan pussukka.
Käytiin tutustumassa Yack Fou nimiseen myymälään Idan toiveesta ja koska siellä oli hienoa kasseja niin pitihän sellainen itsellekin tuoda.
Toisaalta päädyin myös ostamaan Primarkilta kassin, se oli 2 euron hintainen joten häliäkö vällä.
Primarkilta ostin myös minion t-paidan ihan vain hetken mielijohteesta. :D

Näiden lisäksi ostin myös pesuaineita, deodoranttia ja kengät eurolla mutta niitä on turha alkaa esitellä. Niin ja tietenkin toinen blogi sai aika paljon uutta...

lauantai 16. tammikuuta 2016

matkapäiväkirja '16 ~ Berliini

~Berliinin hurma on jalkojen turma~
11.-14.1.2016 - Marjaanan kanssa

11.1.
Aamulla startattiin yhdeksän aikaan, lentoon noustiin 14:10 ja pari tuntia myöhemmin oltiinkin jo Berliinissä. Lentokentältä hypättiin bussiin, jolla huristeltiin hotellille.
Hotellimme Hotel Novum Gates sijaitsi Charlottenburgissa ihan lähellä Kurfürstendammin shoppailukatua. Tuolle samaisella kadulle me suunnistettiin heti ensimmäisenä iltana että päästiin heti  shoppailun makuun. Shoppailun lomassa kävimme syömässä Dolores Burritos-nimisessä paikassa ja hakemassa Dunkin' Donutsista iltapalaa. Paluumatkalla hotellille käväistiin vielä ostamassa ruokakaupasta ilta- ja aamupala tarpeita.
Keisari Vilhelmin muistokirkko.
12.1.
Aamupalan jälkeen lähdettiin matkaan kohtu Bismarck strassen eurokauppaa, siellä päivän shoppailut aloitettuamme jatkoimme metrolla Neukölnin Realille (real = paikallinen prisma). Realin kulmilta löytyi myös Toys'r'us mutta se oli pettymys suppeine valikoimineen. Tästä jatkettiin matkaan kävellen pitkin Karl Marx strassea. 
Tuhannen kaupan kautta päädyimme bussiin, jolla ajettiin Görlitzer parkin kulmille. Puiston läpi kuljettuamme, hyppäsimme ratikkaa ja matkasimme Frankfurter torin valtavaan Humanaan. Humana vierailun ja kahvin jälkeen jatkoimme Yak Foun kautta Berliinin muurin muistomerkille.
Muistomerkillä vierailtuamme hyppäsimme metroon ja ajoimme Alexanderplatzille päivän viimeisille shoppailuille ennenkuin matkasille metrolla omille kulmille.Illalla käytiin maistamassa aitoa Saksalaista currywurstia.
13.1. 
Tänään lähdettiin aamupalan jälkeen metrolla kohti Spandauta, jossa kävimme ensin katsomassa vanhaa linnoitusta. Spandau itsessään osottautui kauniiksi vanhaksi osaksi Berliiniä.
Parin tunnin kiertelyn jälkeen palasimme hotellille tyhjentämään laukkuja ja lepäämään hetkeksi. Hotellilta matka jatkui Brandenburgin portille ja siitä edelleen holokaustin muistomerkille eli Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkille.
Muistomerkiltä jatkoimme matkaa Mall of Berlinille ja siitä edelleen checkpoint Charlielle.
Täältä matka jatkui metrolla Alexanderplatzille ostamaan viimeisiä tuliaisia. Hotelliin paluu matkalla pyörähdettiin vielä Kurfürsten dammilla ostamassa ne jotka jäi ekana iltava vaivaamaan sekä syömässä läheisessä Italialaisessa ravintolassa. Näiden jälkeen palasimme hotellille pakkailemaan .

Marjaanan eli emalin blogista löytyy hänen kirjoituksensa täältä.