keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

kuvia Virosta kesä '15.

Tallinna: Piritan satama ja luostarin rauniot
Paasiarkkuhaudat
Rakvere: linna ja härkä
Pakri: majakka ja kalkkikivijyrkänteet
Paldiski: toisessa maailmansodassa hukkuneiden muistomerkki
Klooga: holokaustin muistomerkki
Laivalta: Javier Urbina, kuplien kuningas

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

tarjottimella.

Muutamia kirppislöytöjä ja ilmaiseksi saatuja asioita on jäänyt esittelemättä mutta hätä ei ole tämän näköinen. Voin esitellä nämä samalla kun vilautan hurjat Viron shoppailut.
Juhannusta edeltävänä torstaina käytiin Marjaanan kanssa Mäntyharjulla kirpparoimassa ja sieltä ekotorin pimeästä kellarista tarttui mukaan ruskeakukkainen tarjotin. Vihannestarjottimen ja neurokuntoutustaulun sain Marjaanalta, joka pelasti ne joutumasta roskalaatikkoon.

Vietin viime viikolla ma-to lomaa Virossa ja jälleen onnistuttiin menemään sinne niin että siellä oli kaksi arkipyhää peräkkäin: võidupüha ja Jaanipäev eli paikallinen juhannus. Muuten tämä ei matkan tekoa haitannu mutta sen verran kyllä että ainoastaan isot marketit olivat auki joten suuren suuria shoppailuja ei tullut tehtyä.
Kuitenkin löytyi sililaudan suojus, suklaata, partavaahtoa, sappisaippuaa, lian ja värin kerääjiä, teetä, kipugeeliä sekä keittoja, joita en viitsinyt erikseen kuvata.
Alunperinhän meidän oli tarkoitus kierrellä Viron kirppareita oikein urakalla mutta sitten saatiinkin huomata että nekään ei olleet auki pyhien vuoksi. Yhdessä kuitenkin ehdittiin käydä ja samalla käytiin myös verestämässä vanhoja muistoja merekeskuksen käytävillä. Kirpparilta löytyi posliiniasia johon aion laittaa kynttilöitä ja merekeskuksen mummolta ostin maatuska-avaimenperän.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

maailma takapuolessa.

Tänään kävin pikavisiitillä reaaliajassa ja ekotorilla kun oottelin että H-K suvaitsee saapua visiitille. Reaalissa oli pöydät vaihtuneet mutta laihaksi jäi saalis.
Reaaliajasta löytyi vain retrotyynyliina, ekotorilta ostin essun kankaan takia ja ankkurikankaan, ulkona olevasta "ota tästä"-laatikosta nappasin juomalasin omieni joukkoon.
Auschwitzin vankit-elokuvan ostin jo viime viikolla mutten kehdannut tehä siitä omaa postausta joten tässä se nyt on. Pedro Almodóvarin elokuvat ostin huutonetistä.

torstai 11. kesäkuuta 2015

älä niiaa niinkuin naapurin tytöt.

Lauantaina käytiin pitkästä aikaa Marjaanan kanssa ihan kahdestaan kirppareilla. Päivä oli mitä parhain: hyvää seuraa ja hyviä löytöjä.
Ekotorilta tarttui matkaan kangaspala, Baddington-tyynyliina, muovinen leipäkori ja maatuskat. Karkkari kirppikseltä löytyi Evita-dvd, pöytäliina, Hercules-pyyhe ja ruusukuvioitu maitonekka. Reaaliajasta puolestaan ostin kahvipannu pyyhenaulakon ja Liisa ihmemaassa-dvd:n.
Tässä yksityiskohta kuvaa maitonekasta, maatuskoita ja kahvipannusta.

Illalla käytiin porukoiden luona juhlimassa kesän sekä kesäloman alottajaisia ja sain äitiltä Pieksämäki tuliaisina koriste verkkokellukkeen ja lisäksi sain synnytysosastolla minusta kirjotetun kortin.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

mä en harrasta selvinpäin rakastamista.

Keskiviikkona työkaverin piti käydä Savonlinnassa joten toisen työkaverin kanssa päätettiin lähteä kyytiin ja kiertämään paikalliset kirpputorit.
Heti ensimmäiseltä kirpparilta lähti mukaan isoäidinneliö-peitto, tuollainen keinutuoliin sopivan näköinen, virkattuja kukkia sekä ihastuttava halinalletyyny.
Kierrätyskeskuksen vaatemyymälästä löytyi paita.
Vanhan puutalon kirppikseltä, joka oli siistiytynyt edukseen, löysin pyyhkeen reunapitsejä sekä kivan kaakelin. kaiketi pannunalunen vuodelta 1985.
Paikallisesta kierrätysmyymälästä lähti mukaan pino kankaita ja
Muutama ruukku, joihin saan yrtit kasvamaan.
Paluumatkalla pysähdyttiin Juvalla ja pyörähdettiin pikaisesti siinäkin kirppiksellä, sielä löytyi pitsi-ruusutyynyliina.
Kun Savonlinna ja Juva ei riittänyt niin kävin vielä Mikkelin keskustan kirpparit (todellisuudessa etsin Elisalle lahjaa kun rikoin aiemman) ja sieltä ei löytynyt muuta kuin 21 tapaaa pilata avioliitto-dvd.

Sellainen keskiviikko, oli ihan älyttömän kivaa :) Mennään uudestaankin.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

penninmuori ja muutaman euron Madonna.

Tiistaiaamuna pyörähdettiin jälleen kirppareilla työkaverin kanssa. Ihan ensimmäisenä kurvattiin ekotorille, jonne oli taas tullut uusia kankaita ja pääsin nappaamaan kaikki kivat itselleni. Seuraavaksi oli vuorossa Reaaliaika-kirppis, josta löytyi Nossa Senhora das Graças (neitsyt Maria)-patsas. Levynsuojuksen sain kun kävin porukoilla, iskä kävi kiltisti vaihtamassa sen aiemmin ostamani liian ison pienempään.
Töitten jälkeen lähin porukoille ja käytiin äitin kanssa käräjämiehen puutarhalla ostamassa kukkia sekä yrttejä. Tuli ostettua minttu ja oregano. Lisäksi ostin ihan perusmarketista villirucolan ja basilikan. Kukkakaupasta mukaan lähti pennimuori, joka pääsi asumaan lintuhäkin sisään.