perjantai 22. elokuuta 2014

my passion, my relief, my crucifixion.

Eilen kävin keskustassa hoitamassa asioita ja mieli melkein pakotti kirppareille, pidin kuitenkin pääni ja ajattelin: "säästä Lontooseen, ei kirppareita, säästä Lontooseen, ei kirppareille."

Ilmeisesti kuitenkin telepaattisessa yhteyssä oli häikkää kun ihanainen sisareni laittoi viestiä että lähdenkö hänen kanssaan kirppareille. (Mielistelen Marjaanaan kun oon sille n.200e auki, en kuitenkaan tän kirpparikäynnin takia.)
Ensimmäiseksi fidalta löytyi Bridesmaids-elokuva (tosin vasta kotona huomasin että kotelosta puuttuu DVD) ja Kathy Reichsin Kuoleman kyydissä-kirja. Reaalisajasta puolestaan löytyi liuta elokuvia sekä metallinen silhuettikauris ja barbapupu.

Tänään sain äitiltä viestin että lähdettäisiinkö käymään Mäntyharjulla, ja koska tiesin että äiti on sinne mielinyt jo pitkään ja miustakin siellä on kiva käydä niin vastasin viestiin myöntävästi.
Mäntyharjun ekotorilla huomasin mattojen seassa seinävaatteen joka jotekin huusi että "osta minut!", kolme euroa.
Ekotorilta löytyi myös krusifiksi, maatuska, pimeässä hohtavat tähdet, nuken/nallen Il Divo-paita sekä nuken hame, jonka ostin kankaan takia. Toiselta kirpparilta ostin Karhuveljeni Koda 2, Kaksin karkuteillä, Kerro, kerro kuvastin sekä Hotel Transylvania-elokuvat. Ristiinaan palattuamme käytiin vielä kylän kirppareilla, josta löysin verhon.
Il Divo-paidasta taidan tehdä bjd-nukelleni paita.
Lähempi kuva verhosta.

tiistai 19. elokuuta 2014

perjantai 15. elokuuta 2014

pikkuinen bussi ja tuliaistervehdys.

Kävin eilen vaihtamassa rikkinäisen mp3-soittimeni uuteen ja pistäydyn samalla Fidalla. Pöyrittelin pari leffaa (Bridesmaids ja Amityville Horror -remake) sekä humiseva harju-kirjan kovakantista versiota mutta jätin molemmat sinne. Leluhyllystä löysin kuitenkin ylisöpön bussin joka oli pakko ostaa.
Tänään kävi Marjaana kahvilla ja toi tuliaisia Laihialta sekä Virosta.
Illalla ois tarkotus kattoo kauhuleffoja sekä suunnitella Elisan päättötyötä, odotan innolla.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

muistojen unisieppari.

Unisieppari on pajurenkaasta, lankaverkosta ja höyhenistä tehty Pohjois-Amerikan intiaanien taikakalu, joita myydään matkamuistoiksi ja koriste-esineiksi. Se on alun perin ojibwa-intiaanien perinnettä, mutta 1960-luvun kansalaisuusliike nosti unisiepparin yleisen intiaanikulttuurin tunnukseksi. Nykyisin myös new age -ryhmät valmistavat ja myyvät unisieppareita. Unisiepparin alkuperäinen tarkoitus on suodattaa pahat unet ja ajatukset päästäen lävitseen hyvät unet ja ajatukset, mutta nykyisin se on usein koriste-esine.
Unisieppari El Quiscosta, ChilenValparaísosta
Ojibwa-taruston mukaan hämähäkki-isoäiti (maailmanluoja) kutoi unisiepparin karkottamaan ihmiskunnan pahat unet. Pahat unet tarttuvat siepparin verkkoon ja valuvat höyheniä pitkin Äiti Maahan. Toisen tarinan mukaan pahat unet nousevat aamukasteen mukana tähtiin, josta ne eivät koskaan palaa. Unisieppari ripustetaan sängyn yläpuolelle ja sen väitetään karkottavan pahat unet, mutta houkuttelevan luokseen hyviä unia.

Pajurenkaasta tehty unisieppari haurastuu ja hajoaa ajan myötä, ja se kuuluu asiaan, sillä myös lapsuus päättyy aikanaan.

Halusin itselleni unisiepparin ja näppärä poikana ajattelin tehdä sen itse. En kuitenkaan ajatellut missään vaiheessa että siitä tulisi kovinkaan perinteinen. 

Katselin ohjeita pinterestistä ja ihastuin siellä pitsiliinoista tehtyihin sieppareihin.
Täällä jo esittelinkin että ostin kirpparilta pitsisen ikkunakoristeen siepparin pohjaksi ja pitsiliinan siihen vielä tueksi.
Ihan ensimmäiseksi ompelin punaisen pitsiliinan kiinni turkoosilla puuvillalangalla valkoiseen pohjaan. "Hämähäkiksi" kiinnitin ruusukvartsisen korukiven, roikuttimiksi letitin puuvillalankaa ja sarisilkkilankaa.
Letteihin pujotin helmiä ja höyheniä sekaan ompelin muovisia höyheniä sekä muita koruja.

Halusin liittää tähän paljon muistoja eri ihmisistä joten noissa roikuttimissa on seassa vaikka mitä mutta oon tyytyväinen lopputulokseen, se on kivempi kuin odotin.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

tekstiä.

Kävin eilen pyörimässä kirppareilla ja tällaisia löytöjä tein.
 Vain seksiä 3e, Notre Damen kellonsoittaja II 0,20e,
koko-roses kuppi ja asetti 10e sekä Wall-e 0e.