Kävin eilen vaihtamassa rikkinäisen mp3-soittimeni uuteen ja pistäydyn samalla Fidalla. Pöyrittelin pari leffaa (Bridesmaids ja Amityville Horror -remake) sekä humiseva harju-kirjan kovakantista versiota mutta jätin molemmat sinne. Leluhyllystä löysin kuitenkin ylisöpön bussin joka oli pakko ostaa.
Tänään kävi Marjaana kahvilla ja toi tuliaisia Laihialta sekä Virosta.
Illalla ois tarkotus kattoo kauhuleffoja sekä suunnitella Elisan päättötyötä, odotan innolla.
Unisieppari on pajurenkaasta, lankaverkosta ja höyhenistä tehty Pohjois-Amerikan intiaanien taikakalu, joita myydään matkamuistoiksi ja koriste-esineiksi. Se on alun perin ojibwa-intiaanien perinnettä, mutta 1960-luvun kansalaisuusliike nosti unisiepparin yleisen intiaanikulttuurin tunnukseksi. Nykyisin myös new age -ryhmät valmistavat ja myyvät unisieppareita. Unisiepparin alkuperäinen tarkoitus on suodattaa pahat unet ja ajatukset päästäen lävitseen hyvät unet ja ajatukset, mutta nykyisin se on usein koriste-esine.
Ojibwa-taruston mukaan hämähäkki-isoäiti (maailmanluoja) kutoi unisiepparin karkottamaan ihmiskunnan pahat unet. Pahat unet tarttuvat siepparin verkkoon ja valuvat höyheniä pitkin Äiti Maahan. Toisen tarinan mukaan pahat unet nousevat aamukasteen mukana tähtiin, josta ne eivät koskaan palaa. Unisieppari ripustetaan sängyn yläpuolelle ja sen väitetään karkottavan pahat unet, mutta houkuttelevan luokseen hyviä unia.
Pajurenkaasta tehty unisieppari haurastuu ja hajoaa ajan myötä, ja se kuuluu asiaan, sillä myös lapsuus päättyy aikanaan.
Halusin itselleni unisiepparin ja näppärä poikana ajattelin tehdä sen itse. En kuitenkaan ajatellut missään vaiheessa että siitä tulisi kovinkaan perinteinen.
Katselin ohjeita pinterestistä ja ihastuin siellä pitsiliinoista tehtyihin sieppareihin.
Täällä jo esittelinkin että ostin kirpparilta pitsisen ikkunakoristeen siepparin pohjaksi ja pitsiliinan siihen vielä tueksi.
Ihan ensimmäiseksi ompelin punaisen pitsiliinan kiinni turkoosilla puuvillalangalla valkoiseen pohjaan. "Hämähäkiksi" kiinnitin ruusukvartsisen korukiven, roikuttimiksi letitin puuvillalankaa ja sarisilkkilankaa.
Letteihin pujotin helmiä ja höyheniä sekaan ompelin muovisia höyheniä sekä muita koruja.
Halusin liittää tähän paljon muistoja eri ihmisistä joten noissa roikuttimissa on seassa vaikka mitä mutta oon tyytyväinen lopputulokseen, se on kivempi kuin odotin.
Viime viikko oli yksi kesän kiireisimpiä, näin paljon ihmisiä ja tein asioita tekemättä oikeastaan mitään. Ma-ti oltiin Heidin luona Anttolassa, keskiviikkona näin H-K:ta, torstaina näin Elliä ja käytiin porukoilla, perjantaina kävi Ida ja iltapäivällä kävin kirppareilla.
Ida toi miulle muutamia pyytämiäni asioita Tigerista.
Ensinnäkin sain pari led-valoa, valkoisen sarvikuonon pään ja sitten me tehtiin vaihtokauppa ankan päillä, Ida otti miun mustan ja miä sain keltaisen tilalle.
Sain Idalta synttärilahjaksi laventeli- ja maitosaippuat, jälkimmäinen on jo käytössä joten sitä en kuvaan laittanu sekä muta-mineraali-E-vitamiinishampoon.
Puhuttiin Idan kanssa siitä että olis kiva tehdä unisieppari ja muistelin nähneeni Fidalla siihen sopivan koristeen joten lähdin käymään kirppareilla.
Fidalta lähti mukaan tuo rinkulassa oleva pitsiliina sekä virkatut perhoset ja nuo pitsiliinat löytyi ekotorilta.
Ekotorilta löytyi myös aasiahenkiset kankaat ja klipsi korvis josta roikkui helmiä ja sulka. Batman muki ja L&A-kirja löytyivät Reaaliajasta.
Eilen käytiin kirppari/shoppailu matkalla Kuopiossa.
Löysin ihastuttavan hyllyn tai lokeron 0,50e.
SPR:n kontista löytyi Kinky Boots-dvd ja tähtihelmiasia 1,10e yhteensä.
Paluumatkalla pysähdyttiin Matkuksessa ja sieltä Tigerista ostin mehujäämuotteja sekä seesampatukan. Ikeasta puolestaan mukaan löytyi DVD-laatikoita, mitta, pari pikkuruista astiaa sekä kangastussit.
Äiti ilmoitti tänään tulevansa keskustaan ja pyyteli miua kahville mutta käytinkin tilaisuutta hyväkseni ja houkuttelin äitin kanssani kirppareille.
Taas tuli tehtyä muutama löytö mutta onneksi vain muutama.
Fidalta lähti mukaan kuvitettu Lontoon kartta, varmaankin tuo on vanha kuin taivas mutta se oli hieno. Toivon kammarista (voi ristus, mikä kirpparin nimi) löytyi keittiöpurkki ja toiselta fidalta tähtitarjotin.
Palaan vielä alkuviikkoon eli maanantaihin ja näytän mitä löysin tokmannin alennuksesta.
Ihastuttavat kasetin muotoiset muistilehtiöt :) ja liimaakin piti ostaa niin päädyin sitten Rio2-liimoihin.