tiistai 1. toukokuuta 2018

kultaa ja hopeaa.

Laitan tänne aika ajoin biisejä ja ne jotka lukee blogiani useasti tai harvemmin saattaa kuunnella niitä. Yleisesti ottaen ne on biisejä, jotka sillä hetkellä soi täällä setämummolassa tai kuulokkeissa kun liikun ulkoilmassa mutta on olemassa muutamia poikkeuksia ja yhteen niistä perehdytän teistä nyt. Kyseessä on suosikkibändini ylitse muiden eli venäläistrio Serebro.

Serebro 1.0

2007~2009
Maxim Fadeev alkoi koota yhtyettä vuoden 2007 vaihteessa Star Factoryssa kolmanneksi tulleen Elena Temnikovan (Елена Темникова) ympärille. Elenan lisäksi yhtyeeseen kuuluivat tässä vaiheessa Olga Seryabkina (Ольга Серябкина) ja Marina Lizorkina (Марина Лизоркина).

Yhtyeen oli tarkoitus aloittaa musiikillinen uransa vasta myöhemmin mutta Venäläinen kanava Channel One Russia tahtoi yhtyeen edustavan maataan Eurovision laulukilpailussa Helsingissä.
Virallisesti edustaja julkistettiin 7. maaliskuuta 2007.

Yhtyeen nimi Serebro tarkoittaa hopeaa ja heidän laulunsa kilpailussa oli Song #1, mutta yhtye nousi vain vain kolmannelle sijalle Serbian voittaessa ja Ukrainan tullessa toiseksi (muistakaa eeppinen Verka Serduchka).

Song #1 oli kuitenkin alku Serebron uralle ja siitä tuli hitti useissa maissa Venäjän lisäksi.
Kappaleeseen kuvattii kaksi musiikkivideota, yllä oleva kappaleen ensimmäiseen versioon ja toinen kappalee Euroviisuihin miksattuun versioon.

Euroviisujen jälkeen yhtye teki pienen kiertueen ja julkaisi Song #1 kappaleesta venäjänkielisen version  sekä singlen, joka sisälsi kappaleesta 11 erilaista versiota jotka oli nimetty värien mukaan.

Serebron toinen single julkaistiin heinäkuussa 2007 ja se kantoi nimeä Дыши (Dyshi/Hengitä). Kappaleeseen kuvattiin futuristinen musiikkivideo ja single nousi Venäjällä listan sijalle 2.
Kahden single julkaisun jälkeen Serebro esitti uuden kappaleen tulevalta levyltään nimeltä What's your problem?

What's your problem? ei kuitenkaan ollut albumin single vaan tytöt esittivät sitä muuten vain. Uransa alkuaikoina (ja osittain myös edelleen) yhtye tarjosi kaikki kappaleensa kotisivuillaan ilmaiseksi ladattaviksi.

Yhtyeen kolmas single Опиум (Opium) julkaistiin vasta maaliskuussa 2008 ja se nousi suoraan Venäjän listaykköseksi. Singleen kuvattiin kaksi musiikkivideota ja siitä tehtiin myös englanninkielinen versio mutta sitä ei julkaistu ennen yhtyeen toista levyä.
Opiumista tehtyjen remixien kanssa samaan aikaan yhtyeen nettisivuilla julkaistiin myös kappale nimeltä Dirty Kiss.

Yhtyeen ensi albumin oli tarkoitus ilmestyä lokakuussa 2008 mutta kappalelistan kanssa ilmeni ongelmia ja julkaisua siirrettiin.

Marraskuussa yhtye tarjosi kuuntelijoilleen uuden singlen Скажи, не Mолчи (Skazhi, ne molchi/Puhu, älä vaikene). Singlestä tuli jälleen listaykkönen Venäjällä. Kappale on tyyliltään samanhenkinen kuin yhtyeen single Dishi ja sen musiikkivideolla tytöt esittävät enkeleitä.
Yli kaksi vuotta ensisinglensä jälkeen huhtikuussa 2009 yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa ОпиумRoz (Opiumroz/Ruusujen oopiumi).

Albumi sisälsi yllättävän vähän uutta materiaalia sillä Song #1, Dyshi, Opium; Skazhi, ne molchi, What's your porblem ja Dirty kiss oli jo julkaistu aiemmin. lisäksi albumin kappale Sound sleep on vain uudelleen lyrikoitu ja miksattu versio Song #1 kappaleen Pink versiosta. Levyn uusia biisejää kuultiin vain neljä: Under Pressure, Пыль Ангелов (Pil' Angelov), Never Be Good, Мы Взлетаем (Mi Vzletaem).
Albumia kehuttiin paljon mutta se ei kuitenkaan noussut listoille missään, levy-yhtiön Monolit records menetettyä albumin julkaisuoikeudet 2012 se vedettiin täysin pois digitaalisesta myynnistä joten sekä sen digitaalista että fyysistä versiota pidetään keräilyharvinaisuutena.

Serebro 1.2

2009~2013
Kaksi kuukautta ensialbumin julkaisun jälkeen eli kesäkuussa 2009 yhtye kertoi Marina Lizorkinan jättäneen yhtyeen sekä taloudellisista että henkilökohtaisista syistä. Samassa uutisessa kerrottiin myös että hänen paikalleen yhtyeeseen tuli neito nimeltä Anastasia Karpova (Анастасия Карпова).

Neljä päivää uuden jäsenen ilmoittamisen jälkeen yhtye kertoi että he olivat jo kuvanneet musiikkivideon uuteen vielä julkaisemattomaan singleensä.
Single itse näki päivänvalon elokuussa 2009 kun yhtye esitteli uuden kappaleensa Сладко (Sladko/Makea), joka ylsi jälleen listan sijalle 1. Kappaleeseen julkaistiin myös englanninkielinen vastine Like Mary Warner. Laulu ei olllut mukana Serebron ensimmäisellä albumilla, joten se oli uuden ajan alku.
Vuoden 2010 maaliskuussa yhtye julkaisi kansainvälisesti digitaalisen EP:n Избранное (Izbrannoe/Suosikit), joka sisälsi kappaleet Like Mary Warner, 2 remixiä Sladkosta, Opium sekä uudelleen levytetyn ja remixatun version kappaleesta Skazhi, ne molchi.
Uutta musiikkia Serebro tarjosi huhtikuussa 2010 kun single Не Время (Ne Vremya/Ei aikaa) julkaistiin. Huhtikuun alussa yhtye alkoi suunnittelemaan kappaleeseen musiikkivideota ja kutsui videolle mukaan 18-30-vuotiaita naisia, joilla on lävistyksiä, tatuointeja ja/tai erikoisia hiustyylejä.
Yhtye myös pyysi fanejaan remixamaan biisiä, kaikista näistä kuusi julkaistiin EP:nä.
Kappaleesta levytettiin myös englanninkielinen versio Sexing U, joka julkaistiin melkein puoli vuotta venäjänkielisen version jälkeen syyskuussa 2010. Ne Vremya oli yhtyeen ensimmäinen single, joka ei noussut listalla top5:n joukkoon.
Marraskuussa 2010 yhtye julkaisi uuden albuminsa kolmannen singlen eli yhteensä seitsemännen singlensä. joka kantoi nimeä Давай держаться за руки (Davay derzhat'sya za ruki/Tartutaan käsistä kiinni) ja se nousi listalla sijalle 3. Kappaleesta ei tehty englanninkielistä versiota ennenkuin yhtye julkaisi toisen albuminsa.
Kymmenen kuukautta Davay derzhat'sya za ruki singlen jälkeen kuultiin yhtyeen seuraava single. Laulusta nimeltä Mama lover/Мама Люба (Mama lyuba) tuli hitti ympäri maailmaa ja se on ehkä tunnetuin Serebron kappaleista. Virallisesti laulu julkaistiin musiikkivideonsa kanssa Venäjällä syyskuussa 2011. Kansainvälisesti kappale sai julkaisunsa joulukuussa 2011 ja Italia sai nauttia laulusta maaliskuussa 2012.
Yhtyeen yhdeksäs ja uuden albumin viides single julkaistiin venäjäksi Мальчик (Malchik/Poika) kesäkuussa ja englanniksi Gun syyskuussa 2012. Vaikka kappale julkaistiin kansainvälisesti se ei ollut hitti oikeastaan missään, ainoastaan Espanjassa, Italiassa ja Briteissä se tavoitteli top5 mutta Venäjällä single katkaisi yhtyeen top10 putken jääden vain listan sijalle 124.

Serebron toinen albumi Mama Lover julkaistiin ensimmäiseksi Italiassa kesäkuussa 2012, muualla maailmassa se julkaistiin tipotellen pitkin vuoden loppua 2012.
Levy yllätti kuuntelijat sillä ettei alunperin Venäjäksi julkaissuista singleistä ollut mukana kuin Mama lyuba (ja Malchik maakohtaisesti) vaan ne oli korvattu englanninkielisillä versioilla. Tämän levyn kanssa oli sama "ongelma" kuin Opiumroz-levyssäkin, kahden vuoden odotuksen jälkeen levy tarjosi hyvin vähän mitään uutta. Suoraan sanoen vain kaksi uutta laulua Paradise ja Bastard.
Kappalelistalta löytyvät näiden lisäksi singlet Mama lover, Like Mary Warner, Gun, Sexing U ja Angel kiss (Davay derzhat'sya za ruki).
Jo viime albumin klassikot Why? (Opium), Song #1, Never be good, What's your problem ja Sound sleep sisällytettiin albumille uusina versioina.

Yhtye nautti kansainvälisestä menestyksestä, singlet Mama Lover ja Gun sekä album Mama Lover julkaistiin ympäri maailmaa. Vuoden 2013 alussa yhtye alkoi suunnitella Japanin valloitusta.
Helmikuussa 2013 yhtye julkaisi Venäjän markkinoille uuden single Sexy Ass, singlen oli tarkoitus aloittaa uuden albumin aika mutta single ei päässyt noussut millekkään listoille. Kappaleeseen kuvattiin kuitenkin musiikkivideo ja yhtye tarjosi laulun ilmaiseksi kotisivuillaan.

Maaliskuussa 2013 julkaistiin Serebron levy Japanin markkinoille. Levy kantoi nimeä Serebration! mutta sisällöltään se on lähes identtinen Mama Lover albumin kanssa.
Tytöt matkustivat Japaniin promoamaan albumiaan mutta varsinaista jättimenestystä tämä ei tuonut.
Toukuussa Venäjä sai jälleen nauttia yhtyeen musiikista kun single Мало Тебя (Malo Tebya/Vähän sinusta) julkaistiin.
Single palautti yhtyeen takaisin venäjän listoille ja kappaleeseen kuvattu musiikkivideo julkaistiin kaksi kuukautta singlen julkaisun jälkeen heinäkuussa 2013.
Kesäkuussa yhtye lähti jälleen valloittamaan maailmaa, kun pelkästään Euroopan markkinoilla tarkoitettu single Mi mi mi julkaistiin. Mi mi mi:stä tuli hitti useissa maissa sen vahvan promootion ja klubisoiton myötä. Etelä-Koreassa se ylsi jopa listaykköseksi ja Usassakin klubilistan sijalle 39. Singleä ei julkaistu Venäjällä virallisesti.
Kymmenen päivää Mi mi mi:n julkaisun jälkeen Puola sai nauttia eksklusiivisesta singlestä kun yhtyeen Mama Lover albumilta löytyvä ja jo kolme vuotta aiemmin Venäjällä julkaistu single Davay derzhat'sya za ruki julkaistiin englanninkielisenä ainoastaan Puolan markkinoille.

Elokuussa tytöt uutisoivat tehneensä levytyssopimuksen kahden kansainvälisen levy-yhtiön kanssa ja että Mi mi mi tultaisiin uudelleen julkaisemaan kansainvälisesti kaikkialle. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.
Syyskuun puolessa välissä yhtye tarjoili uuden singlen, se li ensimmäinen jossa yhtye teki yhteistyötä toisen artistin kanssa. Kappale kantoi nimeä Угар (Ugar/Jäte) ja se on tehty yhteistyössä Venäläisen miksaaja, tuottaja, artisti DJ M.E.G.:n kanssa.

Kymmenen päivää Ugar singlen julkaisun jälkeen yhtyeen keikalla Pietarissa Anastasia Karpova ilmoitti jättävänsä yhtyeen ja aloittavansa soolouran. Samana päivänä yhtye kertoi nettisivuillaan kunnioittavansa Anastasian päätöstä ja että hänen paikkansa yhtyeessä ottaisi tyttö nimeltä Dasha.

Serebro 1.3

2013~2014
Lokakuun alussa yhtye julkaisi kuvia uudesta musiikkivideostaan Ugar ja kertoi että Dasha eli Daria Shashina (Дарьи Шашиной) tullaan näkemään siinä ensimmäistä kertaa yhtyeen riveissä. Dasha tietenkin levytti tuon kappeleen uudelleen samoin kuin yhtyeen aiemman hitin Malo tebya ja ne julkaistiin yhtyeen nettisivuilla nimikkeen 2013 alla.
Tammikuussa 2014 yhtye julkaisi uuden singlensä Я тебя не отдам (Ya tebya ne otdam/En luovu sinusta) ja maaliskuussa kappaleeseen julkaistiin kaksi musiikkivideota normaali versio sekä emo versio.
Emo versio julkaistiin ehkä siksi että yhtyeen kärkihahmona tunnettu Elena Temnikova oli helmikuussa kertonut jättävänsä yhtyeen vuoden 2014 joulukuussa.

Serebro 1.4

2014~2016
Toukukuussa 2014 Elena Temnikova ilmoitti jättävänsä yhtyeen terveydellisistä syistä ja Anastasia Karpova palasi yhtyeeseen tilapäisesti yhden kuukauden ajaksi.

Kesäkuun alussa yhtye esitteli ryhmän uuden jäsenen Polina Favorskayan (Полина Фаворская). 
Elenan jätettyä yhtyeen hänen paikkansa kärkihahmona otti Olga ja Elenan soolot eri lauluissa jaettiin "epäreilusti" Olgan hyväksi, Malo Tebya ja Ya tebya ne otdam lauluissa Polina ei laulaa vain kertosäkeessä.

Kesäkuussa ilmestyi myös Anastasia Karpovan ensimmäinen soolosingle С Тобой (S toboy/Sinun kanssasi). Ja heinäkuussa neitoa kuultiin yhdessä Sten (Стен) nimisen artistin kanssa kun he julkaisivaat singlen Мама (Mama/Äiti).
Syyskuussa yli puoli vuotta edellisen singlensä jälkeen yhtye julkaisi uuden singlensä Не надо больнее (Ne Nado Bolnee/Älä satuta). Single ei menestynyt listoilla eikä siihen kuvattu lainkaan musiikkivideota.

Vain kolme päivää Ne nado bolnee singlen jälkeen DJ M.E.G. julkaisin singlen Kill me all night long yhdessä Holy Molly nimisen artistin kanssa. Holy Molly nimimerkin takaa paljastuu Serebron Olga Seryabkina.

Vielä ennen vuoden loppua molemmat yhtyeestä lähteneet laulajattaret julkaisivat soolo singlensä: Anastasia Karpova lokakuussa kappaleen Разорву (Razorvu/kyynel) ja Elena Temnikova marraskuussa kappaleen Зависимость (Zavimost/Riippuvuus).
Vuoden 2015 helmikuussa Serebro yhtyeen Olga julkaisi singlen Мы Мечтали О Сцене (My mechtali o stsene/Me haaveilimme kohtauksesta). Kappale on Maxim Fadeevin tekemä ja se oli osa Venäjän X-factoria, jossa Fadeev oli tuomarina.

Kevään 2015 aikana saatiin kuulla useampi soolosingle:
Maaliskuussa Holy Molly julkaisi toisen singlensä Holy Molly, huhtikuussa saimme nauttia sekä Elena Temnikova singlestä Навстречу (Navstrechu/Kohti) että Holy Mollyn jo kolmannesta singlestä For ma ma.
Keväällä saimme myös kaksi uutta singleä Serebrolta. Ensimmäisenä laulu nimeltä Kiss, jota seurasi kappale nimeltä Перепутала (Pereputala/Hämmentynyt). Molemmat singlet julkaistiin toukokuussa ja niiden videot kesäkuussa. Kiss ei menestynyt Venäjällä vaan oli tarkoitettu enemmän kansainvälisille markkinoilla.

Kesäkuussa saimme jälleen nauttia soolosingleistä, sekä Anastasia että Elena julkaisivat uutta musiikkia. Anastasia kappaleen Лети (Leti/Lennetään) ja Elena laulun Улетаем (Uletayem/Lennetään pois).

Syyskuussa Elena Temnikova julkaisi jälleen uuden soolosinglen Наверно (Naverno/Ehkä) joka on hänen ensimmäinen duettosinglensä yhdessä artistin nimeltä Natan kanssa.
Samaisena syyskuuna Serebro ilmoitti että heidän tuleva levynsä julkaistaan lokakuun 15. 30. päivä ja se kantaa nimeä 925. Levy on ensimmäinen levy sekä Dashalle että Polinalle ja se on yhtyeen kolmas levy Opiumrozin (2009) ja Mama Loverin (2012) jälkeen.

Lokakuun 15. päivä Yellow Claw niminen Alankomaalainen DJ trio julkaisi mixtape #9:n joka sisälsi kappaleen Blood diamond, jolla on mukana kukas muu kuin Serebro. Virallisesti tuo kappale julkaistaan Yellow Claw:n albumilla Blood for Mercy 20.marraskuuta.

Samaisena päivä kun kuultiin Blood diamond, yhtye kertoi että heidän viimeisimmän "925" albuminsa mastex mix on varastettu heidän tuottajansa kotoa ja albumin julkaisu siirtyy jälleen. Samaisessa uutisessa saatiin kuitenkin kuulla että albumin oli tarkoitus sisältää 4 uutta laulua. Olga vakuutti että albumi tullaan julkaisemaan joka tapauksessa.

Lokakuun 27. päivä Serebro yllätti julkaisemalla uuden singlen Отпусти меня (Otpusti menya/Vapauta minut).
Kun Serebron 925 albumi antoi vielä odottaa itseään, yhtyeen keulahahmo Olga eli Molly ehti julkaista omia tuotoksiaan. Seuraava niistä julkaistiin 13.12.15 ja se kantaa nimeä "Zoom".

2. helmikuuta 2016 ex-serebro Elena Temnikova julkaisi jälleen uuden singlen, kappale Ревность (Revnost'/Mustasukkaisuus) oli kyllä kuultu jo lokakuussa mutta nyt se julkaistiin virallisesti. Kuusitoista päivää myöhemmin siihen julkaistiin paljon puhuva  musiikkivideo.

Elenan musiikkivideon julkaisun seuraavana päivänä 19.2.16 Serebro julkaisi musiikkivideonsa jo lokakuussa julkaistuun singleen Отпусти меня (Otpusti menya/Vapauta minut). Mutta vieläkään emme ole kuulleet sanakaan albumista.

Maaliskuun 2016 lopussa, yhtye kertoi sosiaalisissa medioissa Dashan jättävän yhtyeen lääkärin määräyksestä (tämä ei kuitenkaan ollut oikea syy Dashan lähtöön). Yhtye ilmoitti etsivänsä uutta jäsentä mutta sanoi että halutessaa Dasha on tervetullut takaisin.

5.4. yhtye ilmoitti että jotta kaikki halukkaat voisivat hakea yhtyeeseen haun aikaa jatketaan viikolla. Eli uusi jäsen kerrotaan yleisölle 13.4. Tästä uutisesta seuraavana päivänä yhtye julkaisi uuden singlensä kansikuvan ja nimen Chocolate.
11.4. yhtye julkaisi 10 ehdokasta uudeksi jäseneksi ja antoi faneilleen mahdollisuuden äänestää heistä parasta, äänestyksen ylivoimainen voittaja oli Ekaterina "Katya" Kischuk (Екатерина Кищук) mutta äänestyksen jälkeisenä päivänä saatiin lukea että tässä äänestyksessä epäiltiin vilppiä. Niin tai näin 13.4. tuottaja Maxim Fadeev antoi virallisen lausunnon siitä että Katya todellakin on uusi jäsen ryhmässä.

14.4. yhtyeen jo jättänyt jäsen Elena Temnikova julkaisi jälleen uuden singlen. Kappale kantaa nimeä Импульсы (Impul'sy/Syke).

Serebro 1.5

2016~2018
18.4. Serebro julkaisi uuden singlensä Chocolate, joka on yhtyyen ensimmäinen jolla kuullaan uutta artistia Katyaa. Singlen julkaisu aiheutta suuren kohahduksen faneissa sillä sen vokaalit olivat miksattu tuntemattomiksi. Ehkä tuon kohun myöta tai muista syistä alkuperäinen versio nimettiin European versioksi ja yhtyeen julkaisema uusi version, jossa vain Olgan ääni on miksattu, tunnetaan nimellä CIS versio. Singlen julkaisun päivänä sitä sai vain muutaman tunnin kuunnella youtubessa ennenkuin se muuttui ainakin Suomessa maakielletyksi.

26.4. yhtye ilmoitti sosiaalisessa mediassa että uusi albumi, julkaistaan 27.5. Albumi olisi nimeltään Сила трёх (Sila trokh/Kolmen voima) ja se sisälsi yhtyeen kaikki singlet Sexy assista Chocolateen sekä muutamia uusia biisejä.
Kun albumi vihdoin näki päivänvalon se oli ehkä hieman pettymys monelle. Uusia kappaleita oli vain neljä My money (feat. Molly)/My money (feat. Molly) [Remix], See you again, Get lost with me ja Storm. Vanhemmissa, uudelleen levytetyissä kappaleissa ei kuultu lainkaan uutta jäsentä Katyaa vaan albumi sisälsi laulut Dashan vokaaleilla, lisäksi Elenan soolokohdat lauloi Olga eli albumi oli pitkälti Olgan sooloilua. Toinen asia joka sai kansainväliset fanit pettymään oli se että Venäjän ulkopuoliselta versiolta puuttui kappaleet Kiss, Mi mi mi, Chocolate sekä My money remixeineen.

29.5. Serebro julkaisi Chocolate singleensä lyric videon, vaikka ilmeisesti kappaleeseen on myös "oikea" videokin kuvattu.

Vain viikko albumin julkaisun jälkeen Serebro ilmoitti sosiaalisessa mediassa että yhtyeen seuraava single on nimeltään Сломана (Slomana/Rikki).
Single julkaistiin 6.6. eikä sitä löydy vastikään julkaistulta kolmannelta albumilta. Eli sitä voidaan pitää uuden ajan alkuna.

8.6.; kaksi päivää Serebron single julkaisun jälkeen yhtyeen keulahahmo Olga eli Molly julkaisi soolosinglensä Я просто люблю тебя (Ya prosto lyublyu tebya/Minä vain rakastan sinua). 

14.6. Сломана (Slomana/Rikki) single sai mood video nimisen videon youtubeen, videolla nähdään simppelisti Olga yksinään sängyssä pöyrimässä. Instagramiin tytöt laittoivat pätkän virallisesta videosta mutta ei sen kummemmin milloin se julkaistaan.

23.6.Vuoden hiljaiseloa vietettyään blondista brunetiksi muuttunut Anastasia Karpova julkaisi uuden soolosinglensä Согреться (Sogret'sya/Pidä lämpimänä).

27.6. Yhtye julkaisi pitkän odotuksen jälken virallisen videon singleensä Chocolate ja kolme päivää myöhemmin 30.6. Elena Temnikova julkaisi videon omaan singleensä Импульсы (Impul'sy/Syke).

27.6. Julkaistiin myös Chocolate kappaleen ensimmäinen remix: Matvey Emerson remix sekä julkaistiin remix kilpailu kappaleen ympärille. Yhtye kertoi että voittava remix julkastaisiin ja sen tekijä saisi sitä myöten kunniaa mutta vaikka voittaja valjastettiinkin, mixiä ei julkaistu ja se katosi nopeasti kaikkialta. Voittanut remix oli nimeltään: Chocolate (FrozenGangBeatz Remix).

4.7. Julkaistiin toinen virallinen remixi kappaleeseen chocolate, tällä kertaa musiikkivideon kera eli Matvey Emerson Fitness remix.
Tässä välissä oli Elena Temnikovan vuoro julkaista uutta musiikkia 25.7. kuultiin hänen uusi singlensä Тепло (Teplo/Lämpö). Elokuun 2016 alussa Elena piti konsertin 2320 metriä merenpinnan yläpuolella ja tällä keikalla kuultiin 2 uutta kappaletta. Tuon konsertti esitettiin livenä Elenan VK:n kautta ja se on mahdollista katsoa youtubesta. 

Heinäkuun ajan yhtye kertoili ja vilautteli vihjeitä uudesta musiikkivideosta, jonka kaikki oletti olevan tietenkin Сломана kappaleeseen tehty mutta yllätykseksi yhtyeen uusi 30.7. julkaistu musiikkivideo olikin kappaleeseen Отпусти меня, video sisälsi myös uuden version kappaleesta jossa kuullaan Katyan vokaaleja.

Kaksi viikkoa edellisen videonsa jälkeen Serebro julkaisi jälleen videon, tällä kertaa se oli kappaleeseen Сломана kuvattu ja se julkaistiin 17.8. Kuusi päivää videon jälkeen kappale sai myös remix kosketuksen kun Matvey Emerson Industrial Remix julkaistiin. Kappale sai vielä toisen remixin kun Сломана (Sweet September Remix) näki päivänvalon syyskuun alussa (2.9.16).
Syyskuussa Serebro uuden singlen, kappale Сердце пацанки (Serdtse patsanki/poikatytön sydän) levytettiin sarjan ПАЦАНКИ ja se julkaistiin 5.9. Kappaleeseen ei kuvattu videota eikä se liiemmin noussut suureen suosioon.
Elena Temnikovan EP, TEMNIKOVA I julkaistiin syyskuun 30. päivä. EP:llä on yhteensä seitsemän kappaletta, joista on kolme täysin uusia, kolme aiemmin julkaistua singleä sekä yhden aiemmin konsertissa kuullun kappaleen. Elena esitti konsertissaan 2320 metrin korkeudessa myös toisen uuden kappaleen mutta sitä ei koskaan levytetty.

Serebrosta tuttu Molly hyppäsi jälleen sooloilemaan ja julkaisi uuden singlen nimeltä Style 9. marraskuuta 2016. Musiikkivideo kyseiseen kappaleeseen julkaistiin viikkoa myöhemmin.

Marraskuun 22. päivä Elena julkaisi uuden videon TEMNIKOVA I EP:n kappaleeseen Движения (Dvizheniya/Liikehdintä). Virallisesti kappaletta ei omana singlenään julkaistu, mutta siitä julkaistiin remix single Движения (Rakurs Remix) 29. joulukuuta.

Ennenkuin vuosi ehti vaihtua Elena Temnikova ehti julkaista vielä uutta musiikkia, hänen täysin uusi ja ennen kuulematon singlensä Не обвиняй меня (Ne obvinyay menya/Älä syytä minua) julkaistiin 3. joulukuuta 2016. Oletettavaa on että tämä kappale tullaan kuulemaan EP:llä TEMNIKOVA II.

Joulukuussa Serebro julkaisi making of-pätkän uudesta videostaan/singlestään sosiaalisessa mediassa. Uudeksi singleksi oli valittu Сила трёх-albumin kappale My money. Kappale oli kuitenkin levytetty uudelleen, sillä albumillahan se on Mollyn soolobiisi. Virallisesti kappale julkaistiin 6.1.2017.
9.1.2017 kolme päivää Serebron uuden singlen jälkeen julkaistiin Mollyn puoli vuotta aimmin julkaistuun singleen remixi eli Я просто люблю тебя (Dance Version). Video tähän remixiin julkaistiin 1.3.2017

Tammikuun lopulla 27. päivä tarkalleen oli Elena Temnikova aika julkaista uutta musiikkia, kappale oli nimeltään Сумасшедший Русский (Sumasshedshiy Russkiy/Hullu Venäläinen) ja sen Elena levytti yhdessä räppäri ST:n kanssa elokuvaan Защитники. Kappaleeseen julkaistiin helmikuussa musiikkivideo ja elokuvan soundtrackiltä löytyy myös remixi kappaleeseen.

Helmikuun 10. päivä Olga eli Molly julkaisi runokirjan "Тысяча М".

Maaliskuun 3. päivä Serebro julkaisi uuden singlensä Пройдёт (Proydot/Ohittaa/Päästä yli). Kappaleeseen kuvattiin jälleen fiilis video, joka julkaistiin 29.3. Kappaleeseen kuvatiin myös oikea video mutta jostain syystä sitä ei koskaan julkaistu. 
Aiheeseen liittyvä kuva
Jälleen vain päivä Serebron julkaisun jälkeen Molly jatkoi soolouraansa ja julkasi uuden singlen. Tällä kertaa Molly oli ottanut seurakseen Egor Krid:n ja dueton single oli nimeltään Если ты меня не любишь (Yesli ty menya ne lyubish'/Jos et rakasta minua). Kappaleeseen julkasiin tietenkin video ja remixi kevään aikana. 

31. maaliskuuta ja 14. huhtikuuta Elena Temnikova julkaisi kaksi uutta singleä ensin julkasiin kappale Вдох (Vdokh/Hengitys) ja sitten Голые (Golyye/Alasti). Ensimmäiseen näistä julkaistiin video.

10. toukuuta Serebrolta kuultiin taas uutta musiikkia, kappale oli kesäinen rallatus nimeltään Между нами любовь (Mezhdu nami lyubov'/Rakkaus meidän välillä). Kappaletta promottiin kolmella videolla, joista kaksi summer fun ja lyrics videot julkaistiin jo toukokuussa ja kolmas virallinen Sephoran inspiroima video julkaistiin heinäkuussa 2017.
Track art
Vielä ennen toukokuun loppua Elena Temnikova ehti julkaista uuden singlen, tämä single oli nimeltään Давай улетим (Davay uletim/Lennetään). Tähän kappaleeseen Temnikova ei julkaissut videota.

Kesäkuun 23. päivä Molly julkaisi uuden singlen ja videon nimeltä Fire (Tuli).

Ja viikkoa myöhemmin 30. päivä Serebro julkaisi kaikessa hiljaisuudessa singlen Young Yummy Love (Nuori Yummy Rakkaus), joka oli yhteistyötä DJ Feel:n kanssa. Kappaleeseen ei julkaistu videota eikä Serebro sitä erikoisemmin promonnut.
Samaisena päivänä myös Elena Temnikova julkaisi uuden singlensä, tämä single oli nimeltään Подсыпал (Podsypal/Liukastui) ja kuten aiemman singlen tavoin tähän ei julkaistu videota.

Melkein pari kuukautta Serebro rintamalla oli hiljaista mutta 28. elokuuta Serebro julkaisi uuden singlen В космосе (V Kosmose/Avaruudessa). Singlen musiikkivideo julkaistiin 16.10.2017 ja ennen videon julkaisua yhtyeen se toinen tumma tyttö eli Polina Favorskaya oli kertonut jättävänsä yhtyeen vuoden loppuun mennessä. Tämän vuoksi videolla onkin nähtävissä Polinan lähtemiiseen viittauksia, lisäksi videossa käytettiin julkaisemattoman Пройдёт-singlen videosta poimittuja pätkiä.
Aiheeseen liittyvä kuva
Syyskuun 1. päivä ei ole ehkä mikään yllätys että Molly julkaisi uuden singlensä ja videon, tällä kertaa kappale oli tehty yhdessä Big Russian Boss:n kanssa ja se kantoi nimeä Мне нравится (Mne nravitsya/Tykkää). 

Syyskuun loppupuolella Elena Temnikova julkaisi EP:n "TEMNIKOVA II", joka sisälsi 8 laulua. Näistä kahdeksasta kaksi oli julkaistu jo singleinä aiemmin.

Lokakuun 6. päivä Mollyn oli vuoro jälleen olla ääneessä kun hänen uusin singlensä Пьяная (P'yanaya/Drunk) sai ensisoittonsa ja näki päivänvalon videona. 

Vuoden 2017 loppu olikin sitten omistettu vain Elena Temnikovan julkaisuille. Yhtyeessä toki tapahtui paljonkin mutta ainoat musiikilliset julkaisut oli Elena Temnikova singlet: 
12.10 .2017 Казался странным (Kazalsya strannym/Se tuntui oudolta) 
 3.11. 2017 Мне нормально (Mne normal'no/Olen kunnossa)
22.12.2017 Пой со мной (Poy so mnoy/Laula kanssani) yhdessä laulan Krec kanssa.

Kuten aiemmin mainitsin Polina Favorskaya ilmoitti lähtevänsä yhtyeestä vuoden 2017 loppuun mennessä ja toki hänen tilalleen piti löytää uusi tyttö. Uuden jäsenen casting aloitettiin heti lokakuussa ja loppujen lopuksi vain kolme tyttöä oli jäljellä: Anastasia Gribkhova, Tatiana Morgunova ja Anastasia Popova. Nämä kolme leidiä laitettiin erillaisiin koetuksiin ja näitä fanit saivat seurata sosiaalisessa mediassa. Kun pisteeet sitten laskettiin voittajaksi selvisi Tatiana Morgunova (Татьяна Моргунова). Tatianan liittyminen yhtyeeseen kerrottiin marraskuussa 2017 ja se että Polina olisi yhtyeessä vuoden 2017 loppuun. 

17.11.2017 Serebro julkaisi videon nimeltä Secret, jolla Olga ja Katya ramppaavat ylös alas liukuportaita erilaisissa vaatteissa. Liukuportaita on kolmet ja niistä keskimmäisissä seisoo paikallaan tyttönen suuri takki päällään. Kellekkään ei koskaan selvinnut videon idea sillä uuden jäsenen liittyminen ja henkilöllisyys eivät olleet missään vaiheessa salaisuuksia kellekkään.

Serebro 1.6

2018~2019
Vuoden 2018 lopussa Serebro ehti julkaista vielä yhden videon jossa kuultiin vanhaa kokoonpanoa mutta virallisesti singlen julkaisu päiväksi tuli 1. tammikuuta 2019. Single oli nimeltään Новый год (Novyy god/Uusi vuosi) ja se oli cover versio Стекловата (Steklovata) yhtyyeen hitistä.
Ennen kuin Serebron uusi kokoonpano julkaisi uutta musiikkia yhtyeen entiset jäsenet Elena ja Anastasia ehtivät pyöräyttää singlet. Elena Temnikova julkaisi uuden singlensä Медленно (Medlenno/Hitaasti) 23. helmikuuta ja Anastasian single Безумная (Bezumnaya/Hulluksi naiseksi) ilmestyi maaliskuun 13. päivä.

Anastasia singlestä oli ehtinyt kulua viikon verran kun 19. maaliskuuta Serebro julkaisi uuden singlensä 111307, kappale sai jonkin verran promootiota mutta videota siihen ei julkaistu. 
Kuin kohtalon ivasta samana päivänä Serebron uuden singlen kanssa myös Elena Temnikova julkaisi uuden singlensä Фиолетовый (Fioletovy/Violetti) kappale ei varsinaisesti ollut uusi single vaan videojulkaisu Elenan Temnikova II:ta löytyvään kappaleeseen.

Kevään ajan saimme nauttiaa vain Elena Temnikovan uudesta musiikista: maaliskuun 29. päivä neitokainen julkaisi singlen Не сдерживай меня (Ne sderzhivay menya/Älä pidättele minua), huhtikuussa 20. päivä kuultiin single Не модные (Ne modnye/Ei muodikas), jonka video julkaistiin vasta elokuussa ja keväällä saatiin vielä Elenan ensimmäinen kokonainen albumi TEMNIKOVA III: Не модные joka julkaistiin 27.4.



Saa nähdä mitä seuraavaksi saadaan kuulla... ja keneltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti