lauantai 15. elokuuta 2015

matkapäiväkirja '15.

Venetsia 10.-14.8.15
~Äitin ja Marjaanan kanssa
Maanantai 10.8.2015
Kymmenen maissa lähdettiin Mikkelistä kohti Venetsiaa, automatka Helsinkiin ja lentomatka Italiaan sujuivat ongelmitta. Marco Polon lentokentällä hypättiin Atvo-bussin kyytiin joka kuljetti meidät itse Venetsiaan.
Yli 30 asteen lämpö, matkalaukkujen raahaus ja tuntematon aiheutti pientä ärsytystä mutta kuitenkin päästiin hotellille asti.
Hotel Belle Arti sijaitsee Dorsoduron alueella ja osottautui oikein mukavaksi hotelliksi.
Hotellille vietettiin sen verran aikaa että jätettiin tavarat ja vaihdettiin hieman vaatteita ennenkuin lähdettiin tutustumaan Venetsiaan paremmin.
Ensimmäisenä suunnattiin rantakadulle, jota aikamme kuljettuamme tulimme Oke-nimisen pitserian eteen ja päätimme käydä syömässä aitoa italialaista pitsaa.
Valkoinen eli tomaatiton pitsa oli oikein maukasta ja uusi tuttavuus spritz-juoma oli myös oikein hyvää.

Kun pitsat oli nautittu käveltiin rantakatua takaisinpäin, koska Marjaani halusi käydä jäätelöllä Nicon gellateriassa. Valitsin banaanijäätelön ja sitä onnellisena maistellen lähdimme etsimään ruokakauppaa, josta saataisiin vettä hotellille.. Matkalla nähtiin ja koettiin monta ihastuttavaa kauppaa, siltaa ja aukiota. Pienessä kulma kuppilassa istuttiin kahvin verran ja vettäkin löytyi tosin supermarket oli jo kiinni joten ostimme me ne pienestä turistikaupasta. Tällä iltakävelyllä löytyi myös Venetsian H&M, tosin sieltä ei tullut mitään ostettua.
Tiistai 11.8.2015
Aamu alkoi nauttimalla hotellin aamupalaa kahvia ja croissantteja. Aamupalan ja -toimien jälkeen lähdettiin kävelemään kohti San Barnaban aukiota, matkalla toki osuttiin moneen kauppaan ja putiikkiin. Yhdeltä aukiolta siirryttiin toiseen tai toisiin: D. Scoazzera ja Campo Santa Margherita, joilla hoidettiin ostoksia ja kahvihampaan kolotusta.
Tämän kierroksen jälkeen palattiin hotellille syömään läheisestä kahvilasta ostettuja oliivi-tonnikala ja muna-kinkku tramezzinoja (vähän kuin kolmioleipä) sekä viettämään siestaa.

Tunnin verran levättyämme lähdimme jälleen matkaan, tällä kertaa kohteena San Marcon aukio, jonne saavuimme tuhannen kaupan kautta. Aukiolla on kaunis katetdraali ja hirveästi turiteja. Muutamia kuvia saimme kuitenkin ja käytiin katsomassa huokausten siltaa.
Aukiolta lähdimme jatkamaan matkaa kohti lasten kirjakauppa, joka kuitenkin oli kiinni. Kirjakaupan vieressä oli pitseria josta ostimme 2,50e maksavat pitsapalat ja juomat, jotka nautimme kanavan varren portailla johon tuli ystävllinen vanhempi setä, joka olisi halunnut jutella meidän kanssa mutta kielimuuri esti suuremman keskustelun.
Matka hotellille taittui traghetto venellä, muutaman kaupan ja kalapedikyyrin kautta.
Hotellilla nautimme cicchetti (Venetsian tapakset)-henkistä iltapalaa ja belliniä ennen suihkua ja nukkumaan käymistä.

Keskiviikko 12.8.2015
Keskiviikkona aamupalan jälkeen jalkauduttiin kohti Piazza Del Roman linja-autoasemaa, suunnitelmissa matkustaa Padovan lähellä olevaan Nave De Veron ostoskeskukseen. Liput saatiin ostettua ja apuakin kysyttiin mutta Nave De Vero jäi haaveeksi sillä Padovan linjan kuski sanoi että ettei bussi mene sinne. Kekseliäinen ihmisinä hyppäsimme sitten Mestreen menevään bussiin ja menimme siellä olevaan Coinin ostoskeskukseen.
Itse ostoskeskus ei ollut kummoinen mutta löytyi sieltä shortsit ja kahvila josta sai maukkaita tramezzinoja sekä hyvää kahvia.
Ennen Coinin supermarketissa pistäytymistä kävimme jäätelöllä kadun toisella puolella olevalla baarilla ja supermarketin jälkeen lähdimme kohti bussipysäkkiä.

Paluuliput ostettiin kuskilta ja matka hotellille ruokakaupan kautta kulki mukavasti vesibussi vaporettolla.
Hotellilla käytiin vain viemässä tavaroita ja jatkettiin matkaa syömään pastaa läheiseen kuppilaan. Pastan jälkeen käveltiin rantakadun Nicon gellateriaan ja siitä ruokakauppaa. Ruokakaupasta siirryttiin hotellille suihkuun ja vaihtamaan vaatteita, ennenkuin lähdettiin vielä pienelle iltakävelylle. Iltakävelyllä vastaan osui herkkukauppa, josta tuli ostettua macaron-leivoksia ja canneloneja.
Torstai 13.8.2015
Tänään otettiin heti aamupalan jälkeen vaporetto Lidoon ja lähdettiin katsomaan rantaelämää. Matkalla Lidon rannalta rannalle pysähdyttiin OVS:n vaateliikkeessä, josta lähti mukaan t-paita.
 Ranta oli suuri, täynnä ihmisiä ja ylirahastettu. Äiti uskaltautui uimaan Adrian mereen, me Marjaanan kanssa tyydyttiin vain uittamaan jalkoja.
Rannalta kuljettiin pikku katua pitkin takaisin vaporetto laiturille ja käytin vielä ennen vesibussiin hyppäämistä supermarketissa välipala ostoksilla.

Vaporetto kyyditsi meidät omalle saarelle ja pysäkiltä käveltiin hotellille päiväunille ja välipalalle, Näiden jälkeen lähdettiin vielä tekemään viimeiset ostokset ja syömään. Päivälliseksi tuli nautittua maksaa Venetsialaisittain polennan kera (Fegato alla Veneziana). Tällä reissulla käytiin myös tutustumassa Benettonin myymälään.
Perjantai 14.8.2015
Heti aamupalan ja viimeisten pakkailujen jälkeen lähdettiin kohti lentokenttää, kyydiksi valittiin vaporetton ja bussin yhdistelmä kyyti. Lentokentälle saavuttiin liian aikaisin mutta saatiin aika kulumaan höpöttelemällä ja puhelinta näpytellessä.
Aivan mahtava kokemus oli tuo Venetsia, suosittelen kaikille lämpimästi ja muistakaa että turistinähtävyydet on vain puolet totuutta. :)
Vähän vielä sanastoa:
Spritz - Juoma jossa on Proseccoa, Aperolia (tms) ja tilkka Soodavettä
Bellini - Juoma jossa on Proseccoa ja Persikkasosetta tai nektaria.

3 kommenttia: