sunnuntai 27. lokakuuta 2013

menossa Mäntyharjulla ja Mikkelissä.

Eilen oli aika kolmannen ja tämän loman viimeisen matkan. Käväistiin äitin kanssa Mäntyharjulla kirpparilla ja kaupoissa. Surullista vain ettei (nettitiedoista huolimatta) kierrätyskeskus ollut auki, siellä olisi ollut taas kiva käydä.

Kirpputorilta tein muutaman löydön, kaupoista en niinkään. Tai löysin äitille mekon mutta hän osti sen itse itselleen.
Leffat maksoi yhteensä 3.50e ja hieno epäjouluinen joululiina 1.50e.

Mäntyharjun matkan jälkeen siivottiin äitin kanssa varastokoppi ja sieltä löytyi mm. meidän vanha Nintendo!

Illan suussa lähdin Ellin luokse yökylään ja valmistamaan Ellin halloween bileasua, kampausta ja meikkiä. Oli tosi hauskaa taas, kokeiltiin toimiiko tuo em. Nintendo ja pelattiin the Adventures of Loloa.
Tuli ihan sellanen olo että ois kiva itekin päästä/pitää halloween pirskeet mutta ehkä ens vuonna.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

päivä Pieksämäellä.

Tänään oli toisen syyslomamatkan aika, tällä kertaa talviseen Pieksämäkeen. Kyllä, talviseen, siellä oli satanut viime viikolla kymmenisen senttiä lunta ja vaikka tänään satoi vettä koko päivän niin maa oli vielä valkoisena.

Ja että mitäkö Pieksämäellä tein? Olin siellä Ellin kanssa veljen luona kylässä ja kirpparikierroksella, tällä kertaa ei kuitenkaan ole luvassa kuvakavalkaadia vaan vain yksi kuva.
Ostin siis sohvapöydän viidellä eurolla, tuo kuvassa oleva ei ole se sama mutta malliltaan samanlainen ja erona se että miun pöytä on tummempi väriltään. Lisäksi ostin tai otin pienen kehyksen, jonka Elli miulle löysi mutta siitä en nyt tähän hätään kuvaa ehtiny ottaa.

Päivitystä: tässä on nyt kuva tästä kehyksestä.

maanantai 21. lokakuuta 2013

ikea idag.

Tänään käytiin marjaanan ja äitin kanssa Kuopion Ikeassa ja tietenkin matkuksessa shoppaamassa. Selvästikin tää muiden nurkissa asuminen on aiheuttanut jonkinasteisen pesänrakennus vimman, joten yhtä ja toista ostin "uuteen" hienoon kotiini.
H&M homen alennuksesta lähti mukaan kolme tyynyliinaa (yksi kirsikan ja kaksi turkoosin väristä.).
H&M homen normaalihintaisena lähti mukaan verho siihen partsin ikkunaan.
Halpa-Hallista löytyi pari KoKo-astiaston 27cm lautasta halvalla sekä jouluseimi.
Ikeasta lähdin ostamaan Ursula-torkkupeittoa ja Mulig-vaatetelinettä mutta tottakai muutakin ostin.
Ekby tryggve-hyllylevy ja Ekby mans-kannattimet.
Magasin-leikkuulaudat ja nyt viimein tuo Liamaria-seinävaate, joka ei kuitenkaan ole se sama jota viime vuonna himoitsin, tuossa on musta-valkea kuusi ja kuva hohtaa pimeässä. Mutta parempi aidsi kuin kokonaan paitsi. Lisäksi ostin Ikeasta pari gosa slån-tyynyä ja peruskoukkuja keittiöön. 

Tosi kiva päivä oli tämä ja aivan mahtava aloitus lomalle. Yksi matka takana, two to go!

lauantai 19. lokakuuta 2013

mä en vaivaannu... en ole taikinaa.

On taas se aika vuodesta että on pakko miettiä mitä sitä pukee päälleen syksy-talvimaisemiin ja sen vuoksi onkin tullut kierreltyä pariin otteeseen kaupungilla. Löytöjä on tehty kotiin ja vaatekaappiin.
Yhtenä päivänä kirpparilta löytyi suolapurkki kahdella eurolla, arabiaa se ei ole mutta samaa vintagehenkisyyttä kuitenkin.
Toisella kertaa löytyi pyyhe ja vanha tyynyliina. Pyyhkeestä ompelin vessaan maton ja tyynyliinasta hieman pienemmän tyynyliinan.
Carlsson on osoittautunut ystäväksi shoppaillessa tai sitten se johtuu siitä että siellä on ollut hullut päivät ja sen vuoksi paljon tuotteita alennuksessa. Kaikki nämä siis sieltä. 

perjantai 18. lokakuuta 2013

päivisin en kosketusta kaipaa, mutta kun ilta saa ja minä en niin alkaa hiipiä kaipuu iholle.

Lumi. Rakastan aina sitä kun ensilumi sataa maahan, siinä on jotain joka saa mielen rauhoittumaan ja sydämen lyömään vähän hitaammin. Tästä se aina alkaa; pitkä, kaunis ja valkoinen talvi.
http://thesensualstarfish.tumblr.com/post/11820084238
Snow. Always love it when the first snow fall to the ground, there's something that makes the mind calm down and your heart beat a little bit slower. This is where it always starts, long, beautiful and white winter.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

olisiko käynyt niin että silmääni on kustu?

Pari vuotta sitten päätin hankkia Disney-kokoelmaani suurimman suosikkileffani Pienen Merenneidon ja sen helposti, halvalla löysinkin. Olin onneni kukkuloilla tuosta upeasta DVD:stä ja iloisena sitä aloin kotona katsomaan... Ja mitä häh? Miksi lapsuuteni Ariel, tuo merenneito tyttö joka tahdoin olla kuulostaakin myöhemmän lapsuuteni Taikapeilille? Linkki.

Ja syyhän on se että jossain vaiheessa jossain päin maailmaa Pieni merenneito raiskattiin uudella duppauksella, jossa Arielin ääntä näyttelee Nina Tapio. EIEIEIE!!

Tässä hieman aikaa sitten innostuin uudelleen kun näin ko. elokuvasta julkaistavan diamond editionin mainoksen ja tässä mainoksessa soi alkuperäiset versiot lauluista, hetken jo mietin että tuon ostan maksoi mitä maksoi, kunnes tänään aloin asiaa lähemmin tutkimaan ja löysin mm. tämän blogitekstin:

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

hei hei ja hyvää yötä, jos hyvästi niin sekin tai näkemiin.

Perjantaina menin Ellin luokse yöksi ja ilta meni höpötellen, pelaillen sekä makkaraa grillatessa. Eilen kun herättiin pakkauduttiin autoon ja hurautettiin Savonlinnaan kirpparikierrokselle. Tai se oli tarkoitus, yhden kirpparin jälkeen huomattiin että muut oli joko lopettaneet tai suljettu lauantaisin. Sinänsä rahat säästyi mutta saalis jäi hieman pieneksi: mukaan lähti vain Resident Evil the Umbrella Chronicles-peli.