keskiviikko 14. toukokuuta 2014

keskiviikko viikon taittoi.

Tää viikko on ollut jotenkin... jotain, en osaa sanoa mutta mitään ihmeellistä tapahtumatta on tapahtunu paljon.

Maanantai
Koulu alkoi klo 9:00 mutta ite heräsin 11:24, tajutakseni että on 6 minuuttia aikaa ehtiä koululle sovittuun asiakastapaamiseen. Tapaaminen meni hyvin vaikka myöhästyin ja sain asiakastyötäni eteenpäin. Iltapäivällä näin Carlsonin ikkunassa ihastuttavat tyynyt ja sain idea että ompelen samanlaisia viimeistään kesällä.
Ei ihan kuin tämän kuvan pyöreät mutta melkein, idea sama.
Tiistai
Ehdin melkein ajoissa kouluun ja kun odottelin että saisin neuvoja ehdin ommella uusiin mummoverhoihini jatkopätkät. Jouduin kuitenkin paskamyrskyyn kun jostakin suivaantunut lintu ruikkasi kolmeen kohtaan miun takkia.

Keskiviikko
Menin kouluun etuajassa ja istuin 8:15-11:41 parturipuolella parran ja hiusten värjäyksessä sekä muotoilussa.
Ei hirveän suuri muutos mutta vähän kuitenkin.
Ja illat onkin sitten mennyt naarassutta katsellessa. Pitäis kehittää kevätnäytökseen musiikit mutta pää lyö tyhjää enkä meinaa millään keksiä hyviä biisejä catwalkille.

lauantai 10. toukokuuta 2014

ESC '14: finaali.

Nyt on selvillä maat jotka osallistuvat tämän vuoden Euroviisu finaaliin ja on meidän viimeisen pistekatsaukseen aika.

Maat finaalin esiintymisjärjestyksessä.
01..Ukraina: Marija Jaremtšuk - Tick-Tock (Tik-tak)
02..Valko-Venäjä: TEO - Cheesecake (Juustokakku)
03..Azerbaidžan: Dilara Kazımova - Start a Fire (Sytytä tuli)
04..Islanti: Pollapönk - No Prejudice (Ei ennakkoluuloja)
05..Norja: Carl Espen - Silent Storm (Hiljainen myrsky)
06..Romania: Paula & Ovi - Miracle (Ihme)
07..Armenia: Aram Mp3 - Not Alone (Et ole yksin)
08..Montenegro: Sergej Ćetković - Moj svijet (Maailmani)
09..Puola: Donatan & Cleo - My, Słowianie (Me, slaavit)
10..Kreikka: Freaky Fortune feat. Riskykidd - Rise Up (Nouse ylös)
11..Itävalta: Conchita Wurst - Rise Like a Phoenix (Nouse kuin feeniks)
12..Saksa: Elaiza - Is it Right (Onko se oikein)
13..Ruotsi: Sanna Nielsen - Undo (Tee tekemättömäksi)
14..Ranska: Twin Twin - Moustache (Viikset)
15..Venäjä: Tolmatšovan siskokset - Shine (Loista)
16..Italia: Emma - La mia città (Kaupunkini)
17..Slovenia: Tinkara Kovač - Round and Round (Uudelleen ympäri)
18..Suomi: Softengine - Something Better (Jotain parempaa)
19..Espanja: Ruth Lorenzo - Dancing in the Rain (Tanssien sateessa)
20..Sveitsi: Sebalter - Hunter of Stars (Tähtienmetsästäjä)
21..Unkari: András Kállay-Saunders - Running (Juoksen)
22..Malta: Firelight - Coming Home (Tulossa kotiin)
23..Tanska: Basim - Cliché Love Song (Kliseinen rakkauslaulu)
24..Alankomaat: The Common Linnets - Calm After The Storm (Tyyntä myrskyn jälkeen)
25..San Marino: Valentina Monetta - Maybe (Kenties)
26..Iso-Britannia: Molly - Children of the Universe (Maailmankaikkeuden lapset)

Musiikilliset maistiaiset kaikista finaalin lauluista.

Näin meidän pisteet jakautuivat eli pistetaulukko.
1 Ukraina
7



7
2 Valko-Venäjä

1


1
3 Azerbaidžan 3 3



6
4 Islanti

12 1

13
5 Norja



6 12 18
6 Romania
5


3 8
7 Armenia 7
2 8 7 8 32
8 Montenegro 4

2
4 10
9 Puola
4

2
6
10 Kreikka
10

3 5 18
11 Itävalta





0
12 Saksa

10
1 6 17
13 Ruotsi 5 12 3
5
25
14 Ranska 6 1 6
4
17
15 Venäjä 10 2 5


17
16 Italia 1
7 4 10
22
17 Slovenia 8 6 4 5
7 30
18 Suomi


12 12 2 26
19 Espanja





0
20 Sveitsi

8 3

11
21 Unkari 2

7 8 10 27
22 Malta 12

10

22
23 Tanska





0
24 Alankomaat


6

6
25 San Marino





0
26 Iso-Britannia
8


1 9

Joten meidän top26-lista näyttää tältä.
01..Armenia
02..Slovenia
03..Unkari
04..Suomi
05..Ruotsi
06..Malta
07..Italia
08..Norja
09..Kreikka
10..Saksa
11..Ranska
12..Venäjä
13..Islanti
14..Sveitsi
15..Montenegro
16..Iso-Britannia
17..Romania
18..Ukraina
19..Azerbaidžan
20..Puola
21..Alankomaat
22..Valko-Venäjä
23..Itävalta
24..San Marino
25..Espanja
26..Tanska

Kiitos Elisa, Elli, H-K, Isa ja Suvi. Paras voittakoon!

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

valko-otsapakulo.

Viime viikolla oli vappumatka ja tällä viikolla viisut sekoittamassa arkea. En edes muistanut viime viikolla tänne laittaa kuvaa kun yhden ainoan kirpparilöydön tein käydessäni Mäntyharjulla.
Tässä siis tadaa, tuon huivin löysin paikalliselta ekotorilta.
Eilen käytiin Ellin kanssa kiertämässä täällä kirpparit mutta laihanlainen saalis tuli. Jotain kuitenkin tarttui mukaan: Lady Gaga-paita maksoi euron, Omen (2006) saman verran, Lady Gagan remix-cd 1,50e ja kevät-/kesäverhot olkkariin 4 euroa.
Valko-otsapakulo*

ESC' 14: 1. semifinaalin tulokset.

Maat jotka pääsivät finaaliin ensimmäisestä semifinaalista:
..Armenia: Aram Mp3 - Not Alone (Et ole yksin)
..Ruotsi: Sanna Nielsen - Undo (Tee tekemättömäksi)
..Islanti: Pollapönk - No Prejudice (Ei ennakkoluuloja)
..Venäjä: Tolmatšovan siskokset - Shine (Loista)
..Azerbaidžan: Dilarə Kazımova - Start a Fire (Sytytä tuli)
..Ukraina: Marija Jaremtšuk - Tick-Tock (Tik-tak)
..San Marino: Valentina Monetta - Maybe (Kenties)
..Alankomaat: The Common Linnets - Calm After The Storm (Tyyntä myrskyn jälkeen)
..Montenegro: Sergej Ćetković - Moj svijet (Maailmani)
..Unkari: András Kállay-Saunders - Running (Juoksen)

tiistai 6. toukokuuta 2014

ESC' 14: kaikkien maiden top 37.

Tässä kokonaisuudessaan meidän top 37. Järjestys on määritelty niin että maan saamat pisteet on laskettu yhteen ja niistä on sitten laskettu keskiarvo sen mukaan kuinka monta äänestäjää on pisteensä antanut. Joten tässä hyvä herrasväki:

37..Tanska
36..Latvia
35..Georgia
34..San Marino
33..Liettua
32..Valko-Venäjä
31..Portugali

30..Espanja
29..Alankomaat
28..Albania
27..Belgia
26..Itävalta
25..Puola
24..Romania
23..Norja
22..Ukraina
21..Azerbaidžan

20..Venäjä
19..Islanti
18..Iso-Britannia
17..Malta
16..Montenegro
15..Moldova
14..Kreikka
13..Saksa
12..Unkari
11..Sveitsi

Ja sitten kirsikkana kakun päällä top 10
10..Suomi
09..Irlanti
08..Makedonia
07..Israel
06..Ruotsi
05..Ranska
04..Italia
03..Viro
02..Slovenia
01..Armenia

Näin kävi :) Voisin vielä pyytää että saisin Suvilta ja Isalta finaalimaiden pisteet, ihan kouluarvosanoin kun ei ehditty koulussa silloin kuunnella.

Sain Suvilta pisteet ja se muutti top10-listaa sen verran että Italia nousi sijalle kolme. Isan pisteet sain myös ja se muutti pisteytystä niin että Viro pääsi takaisin kolmannelle sijalleen.

Ja tänä vuonna tein myöskin youtubelistan viisubiiseistä ja videoista, jota päivittelen jos ja kun maa julkaisee virallisen videon... lista löytyy tämän linkin alta.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

okei, jo, okei, jo, kissa, koira.

Tuli tehtyä pieni vappuretki tuonne Tampereen suunnalle Idan ja Villen luo, torstaina yhden maissa jätin Mikkelin taakseni ja tänään kuuden jälkeen palasin kotiin. Pitkään viikonloppuun mahtui mekon proton tekemistä,  monta kirpputoria, sushia ja viiniä, whatsappaamista sohvan reunalta toiselle, grillaamista räntäsateessa, hiusten leikkuuta, kauhuleffa, ihania ihmisiä sekä yli viiden euron tuulihattu.
Hirveän mukavaa oli, enkä koskaan lakkaa hymyilemästä termoseksisukkahousuille. Kiitän, kumarran, niian ja vilkutan.