torstai 4. toukokuuta 2017

celebrate diversity.

Ensi viikolla tänään kuullaan viisujen toinen semifinaali ja se tarkoittaa että ensimmäiset 10 kappaletta on jo valittu finaaliin. En kuitenkaan vieläkään paljasta meidän pisteytystä vaan annan omat mielipiteeni viisuista.

Yleisesti kappaleista.

EBUn pitäisi määrätä että jokaisesta kappaleesta on tehtävä viisu ja karaoke version lisäksi enlanninkielinen, oman maan kielinen ja remixattu versio. Me viisufanit haluttais kuitenkin kuulla nuo kaikki.

Kappaleeseen pitäisi tehdä musiikkivideo, myös Ruotsin. On ärsyttävää kuunnella viisubiisejä kun osa on live vetoina ja osa studio versioina.

Ja eikö ne valmiit kuusi finaalibiisiä voisi esittää semifinaleissa vaikka sillä aikaa kun pisteitä lasketaan kun aina valitetaan että ne eivät saa tarpeeksi huomiota.

Pisteytyksestä.

Viime vuosina tuomaripeli on pilannut kansan mahdollisuudet saada oma äänensä kuuluviin ja koska maita on niin paljon pisteiden antoa muutettiin ja muutettiin ja muutettiin niin että se ei enää jaksa yllättää ketään. Lisäksi ehdotuksillani vältettäisiin viime vuotinen skandaali jossa tuomarit eivät antaneet kansan suosikille ääniä lainkaan ja tämähän aiheutti mm. Suomessa paljon närää.

Ehdotankin siis seuraavaa:

1. Tuomarit kuulisivat vain biisit, ei lavashow:ta, ei maatietoutta. Vain laulu, koska kyseessä on laulukilpailu.

2. Tuomarien ja kansan äänet laskettaisiin yhteen ja niiden keskiarvollinen pisteytys olisi kyseisen maan lopullinen, näin päästäisiin eroon siitä että tuomareilla olisi äänivalta.

3. Vain finaalissa olevat maat kertoisivat pisteensä suorassa lähetyksessä, loppujen maiden äänet annettaisiin könttänä lisäämään jännitystä.

Ehkä keksin vielä lisää mutta nämä on pyörinyt päällimmäisenä mielessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti