tiistai 17. tammikuuta 2017

kultaa ja hopeaa.

Laitan tänne aika ajoin biisejä ja ne jotka lukee blogiani useasti tai harvemmin saattaa kuunnella niitä. Yleisesti ottaen ne on biisejä, jotka sillä hetkellä soi täällä setämummolassa tai kuulokkeissa kun liikun ulkoilmassa mutta on olemassa muutamia poikkeuksia ja yhteen niistä perehdytän teistä nyt. Kyseessä on suosikkibändini ylitse muiden eli venäläistrio Serebro.

Serebro 1.0

2007~2009
Maxim Fadeev alkoi koota yhtyettä vuoden 2007 vaihteessa Star Factoryssa kolmanneksi tulleen Elena Temnikovan (Елена Темникова) ympärille. Elenan lisäksi yhtyeeseen kuuluivat tässä vaiheessa Olga Seryabkina (Ольга Серябкина) ja Marina Lizorkina (Марина Лизоркина).

Yhtyeen oli tarkoitus aloittaa musiikillinen uransa vasta myöhemmin mutta Venäläinen kanava Channel One Russia tahtoi yhtyeen edustavan maataan Eurovision laulukilpailussa Helsingissä.
Virallisesti edustaja julkistettiin 7. maaliskuuta 2007.

Yhtyeen nimi Serebro tarkoittaa hopeaa ja heidän laulunsa kilpailussa oli Song #1, mutta yhtye nousi vain vain kolmannelle sijalle Serbian voittaessa ja Ukrainan tullessa toiseksi (muistakaa eeppinen Verka Serduchka).

Song #1 oli kuitenkin alku Serebron uralle ja siitä tuli hitti useissa maissa Venäjän lisäksi.
Kappaleeseen kuvattii kaksi musiikkivideota, yllä oleva kappaleen ensimmäiseen versioon ja toinen kappalee Euroviisuihin miksattuun versioon.

Euroviisujen jälkeen yhtye teki pienen kiertueen ja julkaisi Song #1 kappaleesta venäjänkielisen version  sekä singlen, joka sisälsi kappaleesta 11 erilaista versiota jotka oli nimetty värien mukaan.

Serebron toinen single julkaistiin heinäkuussa 2007 ja se kantoi nimeä Дыши (Dyshi/Hengitä). Kappaleeseen kuvattiin futuristinen musiikkivideo ja single nousi Venäjällä listan sijalle 2.
Kahden single julkaisun jälkeen Serebro esitti uuden kappaleen tulevalta levyltään nimeltä What's your problem?

What's your problem? ei kuitenkaan ollut albumin single vaan tytöt esittivät sitä muuten vain. Uransa alkuaikoina (ja osittain myös edelleen) yhtye tarjosi kaikki kappaleensa kotisivuillaan ilmaiseksi ladattaviksi.

Yhtyeen kolmas single Опиум (Opium) julkaistiin vasta maaliskuussa 2008 ja se nousi suoraan Venäjän listaykköseksi. Singleen kuvattiin kaksi musiikkivideota ja siitä tehtiin myös englanninkielinen versio mutta sitä ei julkaistu ennen yhtyeen toista levyä.
Opiumista tehtyjen remixien kanssa samaan aikaan yhtyeen nettisivuilla julkaistiin myös kappale nimeltä Dirty Kiss.

Yhtyeen ensi albumin oli tarkoitus ilmestyä lokakuussa 2008 mutta kappalelistan kanssa ilmeni ongelmia ja julkaisua siirrettiin.

Marraskuussa yhtye tarjosi kuuntelijoilleen uuden singlen Скажи, не Mолчи (Skazhi, ne molchi/Puhu, älä vaikene). Singlestä tuli jälleen listaykkönen Venäjällä. Kappale on tyyliltään samanhenkinen kuin yhtyeen single Dishi ja sen musiikkivideolla tytöt esittävät enkeleitä.
Yli kaksi vuotta ensisinglensä jälkeen huhtikuussa 2009 yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa ОпиумRoz (Opiumroz/Ruusujen oopiumi).

Albumi sisälsi yllättävän vähän uutta materiaalia sillä Song #1, Dyshi, Opium; Skazhi, ne molchi, What's your porblem ja Dirty kiss oli jo julkaistu aiemmin. lisäksi albumin kappale Sound sleep on vain uudelleen lyrikoitu ja miksattu versio Song #1 kappaleen Pink versiosta. Levyn uusia biisejää kuultiin vain neljä: Under Pressure, Пыль Ангелов (Pil' Angelov), Never Be Good, Мы Взлетаем (Mi Vzletaem).
Albumia kehuttiin paljon mutta se ei kuitenkaan noussut listoille missään, levy-yhtiön Monolit records menetettyä albumin julkaisuoikeudet 2012 se vedettiin täysin pois digitaalisesta myynnistä joten sekä sen digitaalista että fyysistä versiota pidetään keräilyharvinaisuutena.

Serebro 2.0

2009~2013
Kaksi kuukautta ensialbumin julkaisun jälkeen eli kesäkuussa 2009 yhtye kertoi Marina Lizorkinan jättäneen yhtyeen sekä taloudellisista että henkilökohtaisista syistä. Samassa uutisessa kerrottiin myös että hänen paikalleen yhtyeeseen tuli neito nimeltä Anastasia Karpova (Анастасия Карпова).

Neljä päivää uuden jäsenen ilmoittamisen jälkeen yhtye kertoi että he olivat kuvanneet musiikkivideon uuteen singleensä.
Single itse näki päivänvalon elokuussa 2009 kun yhtye esitteli uuden kappaleensa Сладко (Sladko/Makea), joka ylsi jälleen listan sijalle 1. Kappaleeseen julkaistiin myös englanninkielinen vastine Like Mary Warner. Laulu ei ole mukana Serebron ensimmäisellä albumilla, joten se oli uuden ajan alku.
Vuoden 2010 maaliskuussa yhtye julkaisi kansainvälisesti digitaalisen EP:n Избранное (Izbrannoe/Suosikit), joka sisälsi kappaleet Like Mary Warner, 2 remixiä Sladkosta, Opium sekä uudelleen levytetyn ja remixatun version kappaleesta Skazhi, ne molchi.
Uutta musiikkia Serebro tarjosi huhtikuussa 2010 kun single Не Время (Ne Vremya/Ei aikaa) julkaistiin. Huhtikuun alussa yhtye alkoi suunnittelemaan kappaleeseen musiikkivideota ja kutsui videolle mukaan 18-30-vuotiaita naisia, joilla on lävistyksiä, tatuointeja ja/tai erikoisia hiustyylejä.
Yhtye myös pyysi fanejaan remixamaan biisiä, kaikista näistä kuusi julkaistiin EP:nä.
Kappaleesta levytettiin myös englanninkielinen versio Sexing U, joka julkaistiin melkein puoli vuotta venäjänkielisen version jälkeen syyskuussa 2010. Ne Vremya oli yhtyeen ensimmäinen single, joka ei noussut listalla top5:n joukkoon.
Marraskuussa 2010 yhtye julkaisi uuden albuminsa kolmannen singlen eli yhteensä seitsemännen singlensä. joka kantoi nimeä Давай держаться за руки (Davay derzhat'sya za ruki/Tartutaan käsistä kiinni) ja se nousi listalla sijalle 3. Kappaleesta ei tehty englanninkielistä versiota ennenkuin yhtye julkaisi toisen albuminsa.
Kymmenen kuukautta Davay derzhat'sya za ruki singlen jälkeen kuultiin yhtyeen seuraava single. Laulusta nimeltä Mama lover/Мама Люба (Mama lyuba) tuli hitti ympäri maailmaa ja se on ehkä tunnetuin Serebron kappaleista. Virallisesti laulu julkaistiin musiikkivideonsa kanssa Venäjällä syyskuussa 2011. Kansainvälisesti kappale sai julkaisunsa joulukuussa 2011 ja Italia sai nauttia laulusta maaliskuussa 2012.
Yhtyeen yhdeksäs ja uuden albumin viides single julkaistiin venäjäksi Мальчик (Malchik/Poika) kesäkuussa ja englanniksi Gun syyskuussa 2012. Vaikka kappale julkaistiin kansainvälisesti se ei ollut hitti oikeastaan missään, ainoastaan Espanjassa, Italiassa ja Briteissä se tavoitteli top5 mutta Venäjällä single katkaisi yhtyeen top10 putken jääden vain listan sijalle 124.

Serebron toinen albumi Mama Lover julkaistiin ensimmäiseksi Italiassa kesäkuussa 2012, muualla maailmassa se julkaistiin tipotellen pitkin vuoden loppua 2012.
Levy yllätti kuuntelijat sillä ettei alunperin Venäjäksi julkaissuista singleistä ollut mukana kuin Mama lyuba (ja Malchik maakohtaisesti) vaan ne oli korvattu englanninkielisillä versioilla. Tämän levyn kanssa oli sama "ongelma" kuin Opiumroz-levyssäkin, kahden vuoden odotuksen jälkeen levy tarjosi hyvin vähän mitään uutta. Suoraan sanoen vain kaksi uutta laulua Paradise ja Bastard.
Kappalelistalta löytyvät näiden lisäksi singlet Mama lover, Like Mary Warner, Gun, Sexing U ja Angel kiss (Davay derzhat'sya za ruki).
Jo viime albumin klassikot Why? (Opium), Song #1, Never be good, What's your problem ja Sound sleep sisällytettiin albumille uusina versioina ja uudelleen miksattuina.

Yhtye nautti kansainvälisestä menestyksestä, singlet Mama Lover ja Gun sekä album Mama Lover julkaistiin ympäri maailmaa. Vuoden 2013 alussa yhtye alkoi suunnitella Japanin valloitusta.
Helmikuussa 2013 yhtye julkaisi Venäjän markkinoille uuden single Sexy Ass, singlen oli tarkoitus aloittaa uuden albumin aika mutta single ei päässyt noussut millekkään listoille. Kappaleeseen kuvattiin kuitenkin musiikkivideo ja yhtye tarjosi laulun ilmaiseksi kotisivuillaan.

Maaliskuussa 2013 julkaistiin Serebron levy Japanin markkinoille. Levy kantoi nimeä Serebration! mutta sisällöltään se on lähes identtinen Mama Lover albumin kanssa.
Tytöt matkustivat Japaniin promoamaan albumiaan mutta varsinaista jättimenestystä tämä ei tuonut.
Toukuussa Venäjä sai jälleen nauttia yhtyeen musiikista kun single Мало Тебя (Malo Tebya/Vähän sinusta) julkaistiin.
Single palautti yhtyeen takaisin venäjän listoille ja kappaleeseen kuvattu musiikkivideo julkaistiin kaksi kuukautta singlen julkaisun jälkeen heinäkuussa 2013.
Kesäkuussa yhtye lähti jälleen valloittamaan maailmaa, kun pelkästään Euroopan markkinoilla tarkoitettu single Mi mi mi julkaistiin. Mi mi mi:stä tuli hitti useissa maissa sen vahvan promootion ja klubisoitin myötä. Etelä-Koreassa se ylsi jopa listaykköseksi ja Usassakin klubilistan sijalle 39. Singleä ei julkaistu Venäjällä lainkaan.
Kymmenen päivää Mi mi mi:n julkaisun jälkeen Puola sai nauttia eksklusiivisesta singlestä kun yhtyeen Mama Lover albumilta löytyvä ja jo kolme vuotta aiemmin Venäjällä julkaistu single Davay derzhat'sya za ruki julkaistiin englanninkielisenä ainoastaan Puolan markkinoille.

Elokuussa tytöt uutisoivat tehneensä levytyssopimuksen kahden kansainvälisen levy-yhtiön kanssa ja että Mi mi mi tultaisiin uudelleen julkaisemaan kansainvälisesti kaikkialle. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.
Syyskuun puolessa välissä yhtye tarjoili uuden singlen, se on ensimmäinen jossa yhtye tekee yhteistyötä toisen artistin kanssa. Kappale kantoi nimeä Угар (Ugar/Jäte) ja se on tehty yhteistyössä Venäläisen miksaaja, tuottaja, artistin DJ M.E.G.:n kanssa.

Kymmenen päivää Ugar singlen julkaisun jälkeen yhtyeen keikalla Pietarissa Anastasia Karpova ilmoitti jättävänsä yhtyeen ja aloittavansa soolouran. Samana päivänä yhtye kertoi nettisivuillaan kunnioittavansa Anastasian päätöstä ja että hänen paikkansa yhtyeessä ottaisi tyttö nimeltä Dasha.

Serebro 2.1

2013~2014
Lokakuun alussa yhtye julkaisi kuvia uudesta musiikkivideostaan Ugar ja kertoi että Dasha eli Daria Shashina (Дарьи Шашиной) tullaan näkemään yhtyeen riveissä ensi kertaa kyseisessä musiikkivideossa. Dasha tietenkin levytti tuon kappeleen uudelleen samoin kuin yhtyeen aiemman hitin Malo tebya ja ne julkaistiin yhtyeen nettisivuilla nimikkeen 2013 alla.
Tammikuussa 2014 yhtye julkaisi uuden singlensä Я тебя не отдам (Ya tebya ne otdam/En luovu sinusta) ja maaliskuussa kappaleeseen julkaistiin kaksi musiikkivideota normaali versio sekä emo versio.
Emo versio julkaistiin ehkä siksi että yhtyeen kärkihahmona tunnettu Elena Temnikova oli helmikuussa kertonut jättävänsä yhtyeen vuoden 2014 joulukuussa.

Serebro 3.0

2014~2016
Toukukuussa 2014 Elena Temnikova ilmoitti jättävänsä yhtyeen terveydellisistä syistä ja Anastasia Karpova palasi yhtyeeseen tilapäisesti.

Kesäkuun alussa yhtye esitteli ryhmän uuden jäsenen Polina Favorskayan (Полина Фаворская). 
Elenan jätettyä yhtyeen hänen paikkansa kärkihahmona otti Olga ja Elenan soolot eri lauluissa jaettiin "epäreilusti" Olgan hyväksi, Malo Tebya ja Ya tebya ne otdam lauluissa Polina ei laula lainkaan soolona.

Kesäkuussa ilmestyi myös Anastasia Karpovan ensimmäinen soolosingle С Тобой (S toboy/Sinun kanssasi). Ja heinäkuussa neitoa kuultiin yhdessä Sten (Стен) nimisen artistin kanssa kun he julkaisivaat singlen Мама (Mama/Äiti).
Syyskuussa yli puoli vuotta edellisen singlensä jälkeen yhtye julkaisi uuden singlensä Не надо больнее (Ne Nado Bolnee/Älä satuta). Single ei menestynyt listoilla eikä siihen kuvattu lainkaan musiikkivideota.

Vain kolme päivää Ne nado bolnee singlen jälkeen DJ M.E.G. julkaisin singlen Kill me all night long yhdessä Holy Molly nimisen artistin kanssa. Holy Molly nimimerkin takaa paljastuu Serebron Olga Seryabkina.

Vielä ennen vuoden loppua molemmat yhtyeestä lähteneet laulajattaret julkaisivat soolo singlensä: Anastasia Karpova lokakuussa kappaleen Разорву (Razorvu/kyynel) ja Elena Temnikova marraskuussa kappaleen Зависимость (Zavimost/Riippuvuus).
Vuoden 2015 helmikuussa Serebro yhtyeen Olga julkaisi singlen Мы Мечтали О Сцене (My mechtali o stsene/Me haaveilimme kohtauksesta). Kappale on Maxim Fadeevin tekemä ja se oli osa Venäjän X-factoria, jossa Fadeev oli tuomarina.

Kevään 2015 aikana saatiin kuulla useampi soolosingle:
Maaliskuussa Holy Molly julkaisi toisen singlensä Holy Molly, huhtikuussa saimme nauttia sekä Elena Temnikova singlestä Навстречу (Navstrechu/Kohti) että Holy Mollyn jo kolmannesta singlestä For ma ma.
Keväällä saimme myös kaksi uutta singleä Serebrolta. Ensimmäisenä laulu nimeltä Kiss, jota seurasi kappale nimeltä Перепутала (Pereputala/Hämmentynyt). Molemmat singlet julkaistiin toukokuussa ja niiden videot kesäkuussa. Kiss ei menestynyt Venäjällä vaan oli tarkoitettu enemmän kansainvälisille markkinoilla.

Kesäkuussa saimme jälleen nauttia soolosingleistä, sekä Anastasia että Elena julkaisivat uutta musiikkia. Anastasia kappaleen Лети (Leti/Lennetään) ja Elena laulun Улетаем (Uletayem/Lennetään pois).

Syyskuussa Elena Temnikova julkaisi jälleen uuden soolosinglen Наверно (Naverno/Ehkä) joka on hänen ensimmäinen duettosinglensä ja se on tehty yhdessä artistin nimeltä Natan kanssa.
Samaisena syyskuuna Serebro ilmoitti että heidän tuleva levynsä julkaistaan lokakuun 15. 30. päivä ja se kantaa nimeä 925. Levy on ensimmäinen levy sekä Dashalle että Polinalle ja se on yhtyeen kolmas levy Opiumrozin (2009) ja Mama Loverin (2012) jälkeen.

Lokakuun 15. päivä Yellow Claw niminen Alankomaalainen DJ trio julkaisi mixtape #9:n joka sisälsi kappaleen Blood diamond, jolla on mukana kukas muu kuin Serebro. Virallisesti tuo kappale julkaistaan Yellow Claw:n albumilla Blood for Mercy 20.marraskuuta.

Samaisena päivä kun kuultiin Blood diamond, yhtye kertoi että heidän viimeisimmän "925" albuminsa mastex mix on varastettu heidän tuottajansa kotoa ja albumin julkaisu siirtyy jälleen. Samaisessa uutisessa saatiin kuitenkin kuulla että albumin oli tarkoitus sisältää 4 uutta laulua. Olga vakuutti että albumi tullaan julkaisemaan joka tapauksessa.

Lokakuun 27. päivä Serebro yllätti julkaisemalla uuden singlen Отпусти меня (Otpusti menya/Vapauta minut).
Kun Serebron 925 albumi antaa vielä odottaa itseään, yhtyeen keulahahmo Olga eli Molly ehtii julkaista omia tuotoksiaan. Viimeisin niistä julkaistiin 13.12.15 ja se kantaa nimeä "Zoom".

2. helmikuuta 2016 ex-serebro Elena Temnikova julkaisi jälleen uuden singlen, kappale Ревность (Revnost'/Mustasukkaisuus) oli kyllä kuultu jo lokakuussa mutta nyt se julkaistiin virallisesti. Kuusitoista päivää myöhemmin siihen julkaistiin paljon puhuva  musiikkivideo.

Elenan musiikkivideon julkaisun seuraavana päivänä 19.2.16 Serebro julkaisi musiikkivideonsa jo lokakuussa julkaistuun singleen Отпусти меня (Otpusti menya/Vapauta minut). Mutta vieläkään emme ole kuulleet sanakaan albumista.

Maaliskuun 2016 lopussa, yhtye kertoi sosiaalisissa medioissa Dashan jättävän yhtyeen lääkärin määräyksestä. Yhtye ilmoitti etsivänsä uutta jäsentä mutta sanoi että halutessaa Dasha on tervetullut takaisin. Uusi jäsen paljastetaan 5,4.16 ja virallisesti Dasha jättää yhtyyen 1.5.2016. 

5.4. yhtye ilmoitti että jotta kaikki halukkaat voisivat hakea yhtyeeseen haun aikaa jatketaan viikolla. Eli uusi jäsen kerrotaan yleisölle 13.4. Tästä uutisesta seuraavana päivänä yhtye julkaisi uuden singlensä kansikuvan ja nimen Chocolate.
11.4. yhtye julkaisi 10 ehdokasta uudeksi jäseneksi ja antoi faneilleen mahdollisuuden äänestää heistä parasta, äänestyksen ylivoimainen voittaja oli Ekaterina "Katya" Kischuk (Екатерина Кищук) mutta äänestyksen jälkeisenä päivänä saatiin lukea että tässä äänestyksessä epäiltiin vilppiä. Niin tai näin 13.4. tuottaja Maxim Fadeev antoi virallisen lausunnon siitä että Katya todellakin on uusi jäsen ryhmässä.

14.4. yhtyeen jo jättänyt jäsen Elena Temnikova julkaisi jälleen uuden singlen. Kappale kantaa nimeä Импульсы (Impul'sy/Syke).

Serebro 3.1

18.4. Serebro julkaisi uuden singlensä Chocolate, joka on yhtyyen ensimmäinen jolla kuullaan uutta artistia Katyaa. Singlen julkaisu aiheutta suuren kohahduksen faneissa sillä sen vokaalit olivat miksattu tuntemattomiksi. Ehkä tuon kohun myöta tai muista syistä alkuperäinen versio nimettiin European versioksi ja yhtyeen julkaisema uusi version, jossa vain Olgan ääni on miksattu, tunnetaan nimellä CIS versio. Singlen julkaisun päivänä sitä sai vain muutaman tunnin kuunnella youtubessa ennenkuin se muuttui ainakin Suomessa maakielletyksi.

26.4. yhtye ilmoitti sosiaalisessa mediassa että uusi albumi, julkaistaan 27.5. Albumi kantaa nimeä Сила трёх (Sila trokh/Kolmen voima) ja se sisältää yhtyeen kaikki singlet Sexy assista Chocolateen sekä muutamia uusia biisejä.
Kun albumi vihdoin näki päivänvalon se oli ehkä hieman pettymys monelle. Uusia kappaleita oli vain neljä My money (feat. Molly)/My money (feat. Molly) [Remix], See you again, Get lost with me ja Storm. Vanhemmissa, uudelleen levytetyissä kappaleissa ei kuultu lainkaan uutta jäsentä Katyaa vaan albumi sisälsi laulut Dashan vokaaleilla. Kansainvälinen versio albumista ei sisällä kappaleita Kiss, Mi mi mi, Chocolate eikä kumpaakaan versiota My money-kappaleesta.

29.5. Serebro julkaisi Chocolate singleensä lyric videon, vaikka ilmeisesti kappaleeseen on myös "oikea" videokin kuvattu.

Vain viikko albumin julkaisun jälkeen Serebro ilmoitti sosiaalisessa mediassa että yhtyeen seuraava single on nimeltään Сломана (Slomana/Rikki).
Single julkaistiin 6.6. eikä sitä löydy vastikään julkaistulta kolmannelta albumilta. Eli sitä voidaan pitää uuden ajan alkuna.

8.6.; kaksi päivää Serebron single julkaisun jälkeen yhtyeen keulahahmo Olga eli Molly julkaisi soolosinglensä Я просто люблю тебя (Ya prosto lyublyu tebya/Minä vain rakastan sinua). 

14.6. Сломана (Slomana/Rikki) single sai mood video nimisen videon youtubeen, videolla nähdään simppelisti Olga yksinään sängyssä pöyrimässä. Instagramiin tytöt laittoivat pätkän virallisesta videosta mutta ei sen kummemmin milloin se julkaistaan.

23.6.Vuoden hiljaiseloa vietettyään blondista brunetiksi muuttunut Anastasia Karpova julkaisi uuden soolosinglensä Согреться (Sogret'sya/Pidä lämpimänä).

27.6. Yhtye julkaisi pitkän odotuksen jälken virallisen videon singleensä Chocolate ja kolme päivää myöhemmin 30.6. Elena Temnikova julkaisi videon omaan singleensä Импульсы (Impul'sy/Syke).

27.6. Julkaistiin myös Chocolate kappaleen ensimmäinen remix: Matvey Emerson remix sekä julkaistiin remix kilpailu kappaleen ympärille. 

4.7. Julkaistiin toinen virallinen remixi kappaleeseen chocolate, tällä kertaa musiikkivideon kera eli Matvey Emerson Fitness remix.
Tässä välissä oli Elena Temnikovan vuoro julkaista uutta musiikkia 25.7. kuultiin hänen uusi singlensä Тепло (Teplo/Lämpö). Elokuun 2016 alussa Elena piti konsertin 2320 metriä merenpinnan yläpuolella ja tällä keikalla kuultiin 2 uutta kappaletta. Tuon konsertti esitettiin livenä Elenan VK:n kautta ja se on mahdollista katsoa youtubesta. 

Heinäkuun ajan yhtye kertoili ja vilautteli vihjeitä uudesta musiikkivideosta, jonka kaikki oletti olevan tietenkin Сломана kappaleeseen tehty mutta yllätykseksi yhtyeen uusi 30.7. julkaistu musiikkivideo olikin kappaleeseen Отпусти меня, video sisälsi myös uuden version kappaleesta jossa kuullaan Katyan vokaaleja.

Kaksi viikkoa edellisen videonsa jälkeen Serebro julkaisi jälleen videon, tällä kertaa se oli kappaleeseen Сломана kuvattu ja se julkaistiin 17.8. Kuusi päivää videon jälkeen kappale sai myös remix kosketuksen kun Matvey Emerson Industrial Remix julkaistiin. Kappale sai vielä toisen remixin kun Сломана (Sweet September Remix) näki päivänvalon syyskuun alussa (2.9.16).
Syyskuussa Serebro uuden singlen, kappale Сердце пацанки (Serdtse patsanki/poikatytön sydän) levytettiin sarjan ПАЦАНКИ ja se julkaistiin 5.9. Kappaleeseen ei kuvattu videota (tai ei ole ainakaan vielä kuvattu) eikä se liiemmin noussut suureen suosioon.
Elena Temnikovan EP, TEMNIKOVA I julkaistiin syyskuun 30. päivä. EP:llä on yhteensä seitsemäm kappaletta, joista on kolme täysin uusia, kolme aiemmin julkaistua singleä sekä yhden aiemmin konsertissa kuullun kappaleen. Elena esitti konsertissaan 2320 metrin korkeudessa myös toisen uuden kappaleen mutta sitä ei levytettynä vielä löydy.

Serebrosta tuttu Molly hyppäsi jälleen sooloilemaan ja julkaisi uuden singlen nimeltä Style 9. marraskuuta 2016. Musiikkivideo kyseiseen kappaleeseen julkaistiin viikkoa myöhemmin.

Marraskuun 22. päivä Elena julkaisi uuden videon TEMNIKOVA I EP:n kappaleeseen Движения (Dvizheniya/Liikehdintä). Virallisesti kappaletta ei omana singlenään julkaistu, mutta siitä julkaistiin remix single Движения (Rakurs Remix) 29. joulukuuta.

Ennenkuin vuosi ehti vaihtua Elena Temnikova ehti julkaista vielä uutta musiikkia, hänen täysin uusi ja ennen kuulematon singlensä Не обвиняй меня (Ne obvinyay menya/Älä syytä minua) julkaistiin 3. joulukuuta 2016. Oletettavaa on että tämä kappale tullaan kuulemaan EP:llä TEMNIKOVA II.

Joulukuussa Serebro julkaisi making of-pätkän uudesta videostaan/singlestään sosiaalisessa mediassa. Uudeksi singleksi oli valittu Сила трёх-albumin kappale My money. Kappale on kuitenkin levytetty uudelleen, sillä albumillahan se on Mollyn soolobiisi. Virallisesti kappale julkaistiin 6.1.2017.
9.1.2017 kolme päivää Serebron uuden singlen jälkeen julkaistiin Mollyn puoli vuotta aimmin julkaistuun singleen remixi eli Я просто люблю тебя (Dance Version).

Saa nähdä mitä seuraavaksi saadaan kuulla... ja keneltä.